Hyvää loppuvuotta ja sopivan kylmää Uuden vuoden alkua!

Oma ideanurkka on lomalla nettisivukirjoittamisesta.
On taas pulpahtanut niin monta mukavaa ideaa ihan niin kuin tyhjästä... ei olisi aikaa istua tietokoneen ääressä.
Kävin kirppiksillä maanantaina. Löysin puutavaraa. Maalattavaa. Monta pehmeänvärisiä puuesineitä. Odotan vain tilaisuutta maalata... Puu on kaunis. Puuta on niin eriväristä. Ja puuesineitä on niin kauniisti veistettyjä. Nautin siitä.

Haluaisin myös ehtiä tallille, vaikka onkin kylmää... mutta vuonohevosten kanssa keskusteleminen on aina niin mukavaa. Eilen kun olin juttelemassa nuorimman kanssa veräjällä, niin hän yritti saada minut ymmärtämään mitä kohtaa pitäisi rapsuttaa... :). Korviin en saanut koskea, mutta jos ojensin käteni ja pysyin hiljaa, niin vuonisherra laittoi päänsä juuri siihen asentoon että sormeni kosketti tiettyä kohtaa leukaa. Sitten hän seisoi hiljaa ja odotti rapsutusta...

Jatketaan matkaa vuodenvaihteen yli pensseli kädessä ja ...
Jospa kuitenkin jatkan täällä kirjoittamista vielä vähän... jospa joku lukisi... :)

Katse lämmittää, vaikka ulkona on -15 astetta. Tämä vuonisherra tulee aina tervehtimään kun tulen veräjälle, pyytämään vähän rapsutusta, nuuskimaan olisiko jossain muutama heinänkorsi... Tai muuten vaan juttelemaan. Ei niin ettei olisi muuta tekemistä... mutta kuitenkin...

Hänen äitinsä oli luciakulkueessa eilen. Ja äitinsä ystävätärkin. Ihanteellinen vuonohevosten parivaljakko. Toinen johti kulkuetta ratsuhevosena, toisella oli koko luciaseurue reessään. Perään tuli sitten vielä pari hevosta, ja sitten tonttuja aikamoinen määrä. Valaisivat katuja kaupungin halki. Moni ihmetteli vuonohevosten nallemaista turkista. Pitää vain saada koskettaa! Kosketus lämmittää... pehmentää mieltä...

Kunnon vaatteet päälle vaan, niin ulkona tarkenee ainakin hetken!

Täältä tulee suosikkihepan onnenpotkut...
Olettehan huomanneet luonnon ja Luojan joulutervehdykset meille kaikille?
Kimaltelevat puut, ihanan pehmeänvärinen sini-liila-roosa taivas iltaisin, kirkkaasti tuikkivat tähdet ja kylmästi roikkuva kuunsirppi aamutunnilla...
Tai vuonohevosen huurreparta, ja kavioiden ääni lumessa... tai rekihevosen lumipeite...
Luonto loistaa talven riemua.
Hengitä syvään ja anna luonnon rauha vaikuttaa.

Tai tee lumienkeli. Tai lyhty. Tai ei mitään.

Joulu on tulossa. Reki on tallin edessä valmiina. Uskallanko lähteä matkaan?

I Saw A Child
by John Anthony Davies

I saw a child who couldn't walk,

sit on a horse, laugh and talk.

Then ride it through a field of daisies

and yet he could not walk unaided.

I saw a child, no legs below,

sit on a horse, and make it go

through woods of green

and places he had never been

to sit and stare, except from a chair.

I saw a child who could only crawl

mount a horse and sit up tall

Put it through degrees of paces

and laugh at the wonder in our faces

I saw a child born into strife,

Take up and hold the reins of life

and that same child was heard to say,

Thank God for showing me the way.

Siis kuka ja mikä? Kenen harja on mun niskalla? Kenen selkää pitäisi raapia?
Vuonohevoset pysyvät kyllä yhdessä, vaikka joskus pistetäänkin paikat järjestykseen: kuka on pomo, kuka saa syödä ensimmäiseksi.

Tämänpäiväisen ratsastushetken huippuminuutit olivat hiljaa käyntiä vuonohevoslauman pomon selässä. Olin sitä ennen tehnyt "kunnon työtä" toisen vuonohevosen kanssa, melkein kokonaisen tunnin, joten käynti sopi minulle tosi hyvin. Paljon työtä voi tehdä myös käynnissä pitkillä ohjilla. Vuonis saa liikkua kaula pitkänä, rentona, itse saan keskittyä istuntaan, käsien asentoon, painon "tuntemiseen", takajalkojen vaikutukseen omaan istuntaani. Istunnan pienet muutokset vaikuttavat hevosen liikkeisiin. Ja sitten tietysti aina välillä: hevoselle kiitos sanoin tai kosketuksin tai sekä että. Kaveri, jatketaan vielä vähän matkaa, niin heinät maistuvat paremmin jälkeenpäin, ja olo on mukavasti "lepo".

Ja tämä vuonohevonen saattaa kyllä sanoa, joo, tottakai jatketaan, et kai uskonut että meinaan vielä lopettaa!? Hörähdys ja suunta eteenpäin!

Vuonohevoset saivat välipalansa, kävimme tapamme mukaan keräämässä heinärästejä niille. On aina niin mukavaa nähdä kun tulevat juosten nappaamaan heinänkorret suuhunsa, ihan kuin olisi parhainta herkkua... Samalla saavat vähän liikuntaa, ja me saamme jutella niiden kanssa.
Pikkumies söi myös osansa heinästä, mutta totesi hetken kuluttua, että äidin välipala olisi kyllä vielä herkullisempi. Olin kuin paparazzi siellä Vuonisten seassa, kun yritin saada kuva siitä herkästä hetkestä :). Kyllä pikkumies on jo aikuistumassa, mutta äiti on edelleen paras!
I like Fjord horses!

Tällaista ilmaa tilaan huomiseksi, tai ehkä jo tänään... jotta ratsastuskenttä olisi käyttökunnossa huomenna varattuun ratsastustuntiin. Olin tänä aamuna pienellä kävelyllä, näin millaiselta kenttä näytti yön sateiden jälkeen... :(.
No, ellei muuta, niin poutapäivä huomenna ainakin voi mahdollistaa rapaisen vuonohevosen kunnollisen harjauksen. Ja siitäkin voi nauttia. Sekä vuonis että hoitaja. Parempaa ilmaa odotellessa voi vaikka lukea hyviä hevoslehtiä, saada vinkkejä seuraavaan ratsastustuntiin, tai tietenkin... siivota... jotta voisi olla pitemmän ajan tallilla hyvällä omatunnolla sitten kun vesisade lakkaa...
Sain viime viikolla kesästä lähtien tekeillä olleen kudotun kesätopin valmiiksi!!! Ainkain yksi asia pois muistilistalta. Kaivelin heti esiin uuden puoleenväliin jääneen käsityön... Ennenkuin ehdin ruveta sitä uutta bambulankaa sotkemaan. :) On niin kivaa suunnitella, ja aloittaa uutta, mutta se vanhan työn päättäminen...
Nyt on kuitenkin viimeisen omenahillon keittäminen ylimpänä listalla. Mars keittiöön!

Onpas outo väritys yo kuvassa. Kun syysilta, viimeisten auringonsäteiden viileässä loisteessa, yöpilvien reunan takaa. Ei ihme että vuonohevonenkin moittii huonoa ruohon saantia. Talvi tekee tuloaan.
Mutta vaikka ratsastuskeli ehkä huononee, niin hevosen kanssa voi aina tehdä työtä. Liikuntaa voi tehdä monin tavoin, ja se on tärkeä kaikille, hevosille kuin ihmisillekin. Sen huomaa hevosestakin, miten tyytyväinen se näyttää olevan kun on saanut tehdä työtä.
Kävin ratsastamassa perjantaina, äitivuoniksen seurassa. Tästä vuonohevosesta taitaa tulla uusi suosikkini. Mitä paremmin ymmärrän sen antamia vihjeitä, sen tarkemmin voin kommunikoida sen kanssa, saada halutut liikkeet läpi. Aina kun yksi "ratsastustunti" on ohi, kun ajatuksissani käyn läpi mitä tapahtui, niin seuraava haaste, tehtävä, pulpahtaa esiin. Ensi kerralla minä keskityn... kokeilen... harjoittelen... Siirtymisiä. Pehmeitä. Siirtymisissä vika on minussa, eniten, tasapaino on joko edellä tai takana, tuskin koskaan oikeassa paikassa... Mutta minä kyllä vielä teen parannuksen! Yritän ainakin!
Ja hevosen kanssa oppii aina jotain. Omasta itsestään. Hevosesta. Kommunikaatiosta. Sama se onko kyseessä akateeminen ratsastustaito, lännenratsastus, centered riding, natural horsemanship...

Mulla ei ole ihan ajankohtaisia kuvia. Myönnän. Mutta voin kertoa, että tänään oli lunta hevosenkenkien alla ja valitettavasti myös niiden sisällä. Muuten ihan mukavantuntuinen ilma. Vuonisrouva oli saanut levätä muutaman päivän eikä meinannut ensin yrittääkään mitään, aivan kuten minä hölkkäämisen alussa, enhän minä jaksa. Mutta pikkuhiljaa pääsee "oikeaan hengitykseen" ja sitten voidaan jopa tehdä vähän työtä! Olin tosi tyytyväinen jälkeenpäin. Ainoa pyrkimykseni oli "pehmeät kädet", kuuliainen hevonen, liikuntaa vaikka vain kävellen, ja vähän taivutuksia. Ei pakottamista. Vuonis huomasi aika pian, että tänään kannattaa kuunnella, eikä vain kävellä omia teitä. Ja pehmeys pysyi. Kunnes jauhokuono päätyi heinäkärryyn, ennenkuin ratsastaja ehti reagoidakaan... No, ei vahinkoja. Vuonisrouva joutui vain odottamaan vielä vähän ennenkuin sai iltaheinänsä. Muuten hänkin oli tyytyväinen. Ainakin näytti siltä.
Ratsastusterapiaa ja hevosterapiaa parhaimmillaan!

Tällaiselta näyttää "vanha vuonisharja". Tallin pikkumies oli tänään eka kerta parturissa. Seisoi yllättävän rauhallisena. Ajatteli kai, että olipa korkea aika saada harja leikattu "ettei mua enää kiusata, nyt olen samannäköinen kuin kaikki muut vuonikset". Vaikka onhan se lyhytkin harja vielä vähän kihara.
Lunta maassa, kylmempää. Matkalla talliin, viimeisellä tienpätkällä, kävelimme silmät maassa: Kukahan on täällä kävellyt, nuori neiti Vuonis vaiko pikkumies? Ja kenen nämä isommat kavionjäljet? Lumi tuo uusia ajatuksia, uusia arvoituksia, tullessaan. Ja jäätä vesipaljussa. Sen kanssa saa nimenomaan leikkiä, on parempi kalastaa jääpalat pois, että vesi pysyy pitemmän ajan... vetenä, mutta hanskojen kastumista pitäisi välttää.
Kunnon vaatteet päälle vaan, niin ulkonakin pysyy lämpimänä.

Nyt alkaa siis syyskausi oikein kunnolla... ulkona sataa räntää, Stampe-pupulle pitää ottaa vähän heinää kesän sadosta. Vaikka löysinkin talon takana kukkapenkistä meheviä voikukanlehtiä. Onneksi en ollut niin tarkka kesällä kukkapenkkien suhteen... siihen jäi paljon pupuruokaa! Mutta kylmä tuuli sai Stampen epäröimään, kannattaako tulla ulos puukopista syömään? Niin voisi melkein itsekin ajatella. Kuitenkin, kunhan laittaa kunnon vaatteet päälle niin kyllä siellä ulkona pärjää, ainakin puolisen tuntia.
Mitähän kevään varsa ajattelee ensilumesta? Hänhän ei ole koskaan ennen nähnyt semmoista, tai tuntenut korvissaan ja silmissään... Pitäisi melkein mennä kysymään...

Kolmas kerta toden sanoo... Sakset ja kampa kädessä taas eilen, vuonisharja lyheni. Nyt kyseessä ei tietenkään ole sama harja kuin viimeksi :). Mutta tämäkin vuonis oli kärsivällinen, seisoi rauhallisesti, antoi aloittelijakampaajan saksia...

Tulos? Lyhyempi harja ainakin, ja pystyisempi :).

Miten vuonisharjaa pitäisi leikata?

Vuonohevosyhdistyksen kotisivuilta rotu-kappaleesta löytyy tarkemmat tiedot siitä. Hmm... pitää kai ajatella näitä vihjeitä itsekin ensi kerralla...

Eilen olin taas parturin hommissa :). Huomasin yhtäkkiä seisovani vuonohevosen edessä sakset ja kampa kädessäni. Toisen kerran elämässäni sain yrittää saksia sopivan kaaren suosikkihevoseni niskan koristeeksi. En ollut täysin tyytyväinen tulokseen, tälläkään kertaa, mutta hevonen seisoi rauhallisesti, sain puhua sen kanssa samalla, ja harja ainakin lyheni. Ensi kerralla paremmin, uskotaan.
Mulle tämäkin hetki oli terapiaa :).

Kävin juuri antamassa juotavaa hevosille ja sain päivän kohokohta. Taas kerran. Hevosten parissa. Ymmärrän kyllä miksi puhutaan hevosterapiasta. Siinä on jotain erikoista. Myös ratsastusterapia on minun mielestä ymmärrettävää. Kävin ratsastamassa vuonohevosia maanantaina, ja tunnen vieläkin "ilonsäteitä" siitä hetkestä... kun käyn ajatuksissani läpi mitä kiemuroita ja voltteja ja kokorataleikkaa-kuvioita siellä yritimme. Se antaa niin paljon!

Akateeminen ratsastustaito on myös tärkeä osa tätä terapiaa. Kun yritetään mahdollisimman "pienin elein ja vähimmin voimin" (=mun oma sananvääntö!) saada hevosta kuuntelemaan, tottelemaan, liikkumaan mahdollisimman pehmeästi... Pehmeys siinä ajattelutavassa ja yritys yhteisymmärrykseen hevosen kanssa muuttaa omatkin ajatukset pehmeämmiksi, ainakin luulen näin. On pakko ajatella pehmeästi. Ja sitten on se ilo, kun huomaa hevosen ymmärtävän, ja tekevän ilomielin sitä mitä siltä pyydetään.

Suuri haaste omalle kärsivällisyyden puutteeseen...

Eilen oli se niskakipu. Tänään kävin ratsastamassa. Nyt ei ole enää kipua! Kyllä se piilee siinä jossain, mutta se ei häiritse. Sain lämpöä, verryttelyä, liikuntaa. Hevosen hoitamisesta, kavioiden puhdistamisesta, harjaamisesta, vesipaljujen täyttämisestä, hevosen kanssa juttelemisesta...
... ja ennen kaikkea ratsastamisesta. Piti saada hevonen kuuntelemaan, rentoutumaan, mutta myös juoksemaan pahimmat energiat pois, jotta se olisi "tasapainossa" seuraavan ratsastajan noustessa selkään. Paljon ravia ympyröissä ja välillä pitkin askelin ulkoradalla. Ja sitten taas pieniä taivutuksia käynnissä, kiemuroita koko radan leveydellä. Lyhyt ratsastushetki, mutta paljon sisältöä. Siltä tuntuu nyt jälkeenpäin. Arvokasta!

Aamulla kun heräsin, minulla oli tosi jäykkä niska. Kun tämä tassu tuli sisään aamupuurolle, laitoin sen niskkaani makaamaan, jotta kuuluisa "kissanturkislämmitys" tepsisi mun kipuun. :) Kissa oli ensin vähän mietteliäs, mutta aika pian se alkoi kehrätä. No, nyt niska ei parantunut niin äkkiä, oli sentään pakko mennä töihinkin...

Toinen hyvä lääke olisi kolmen tunnin metsäratsastus, tai ainakin pari tuntia kovempaa menoa kentällä. Muistan muutama vuosi sitten kun niska ja olkapäät olivat ollet muutaman päivän tosi ikävässä kunnossa. Olin jo tilaamassa hoitoajan naprapaatille, kun sain kyselyn lähdenkö noin viiden tunnin metsälenkille vuonohevosen selässä. Lähdin, enkä tarvinnut muuta hoitoa. Kun tulin hikisenä kotiin olin hyvässä kunnossa :).

Hevoslauma matkalla laitumelta toiselle. Pieni vihreä metsäpolku kivineen puunjuurineen. Jos tiedossa on tosi maukasta heinää, niin metsästä kuuluu kova meteli, oksat katkeavat kavioiden alla ja maa tärisee. Mutta yleensä matka kulkee rauhallisesti. Johtaja tietää, että saa parhaimmat heinät jokatapauksessa, menkööt toiset edellä...

Laitumien välisellä veräjällä on mukavaa seisoa kun lauma saapuu. Jotkut ryntäävät ohi, toiset pysähtyvät moikkaamaan. Ei kuitenkaan pidä paheksua, jos kukaan ei ehdi jutella pitempään. Odotettavissa on sentään ruokaa ja juomaa...

Kävin muutenkin pari päivää sitten aidan sisäpuolella vuoniksia tervehtimässä. Toisessa kädessäni oli oksasta tehty raippa, varmuuden vuoksi. Yksi ystävällinen vuonisherra on kyllä muuten tosi mukava ja juttelunhaluinen, mutta hän unohtaa mihin panee isot kavionsa ja mihin päänsä työntää. Siinä saa helposti ainakin mustelmia, jos ei ole raippa ilmoittamassa sopivat välit.

Nuorin vuonisherra, kolme kuukautta vanha hurmuri, tuli tietenkin tervehtimään. Sitten hän asettui mun viereen seisomaan ikään kuin odottaen rapsutuksia siellä täällä. Minä tietenkin vastasin silittämällä ja koskettamalla joka puolella, korviin tosiaan en saanut koskea sen enempää, mutta muuten. Oli ihan hyvä luoda kontaktia. Sitten isompi vuonisherra tuli moittimaan asiaa. Taisin olla epäoikeudenmukainen... :).

Hetki hevostarhassa oli tosi mukava, rentouttava. Sellaista lääkitystä kaipaan lisää :).

Syksy parhaimmillaan. Ei liian kylmää. Ei liian märkää. Ei vielä liian pimeää.
Omenoita nurmikko täynnä.
Pakastin täynnä. Mitähän pohjasta löytyisi inventoinnissa?
Keväällä unholaan jääneet käsityöt etsitty ensi viikolla alkavaa "tytön kuskaamista harjoituksiin + odotusaikaa" varten. Se taisi olla kesäneule, jonka valmiiksi tulo jää ensi kevääksi... :) Kuten niin usein käy!
Nyt syyssää kutsuu ulos!
Ehkä sienimetsään lisää hiekkatatteja poimimaan. Tai variksenmarjoja syömään! Ovat tosi isoja ja maukkaita nyt! Eilen saatiin puolukoita, mutta lisää voisi poimia vain sen "puolukoita käsi täynnä" -tunteen takia.
Taidan kyllä olla eniten syyssävyinen ihminen!

Lomaa. Tietokoneenkin seurasta.
Matka maamme etelämpiin osiin. Puutarhassa kastelemista.
Helteiset päivät. Lämpimät illat tallilla, laitumella heppojan kanssa. Varsaa tervehtimässä. Paarmoja ja kärpäsiä huitaamassa. Ja jokunen hetki hevosen selässä. Rauhallisesti vaan, on kuitenkin niin hikistä.
Kaikki kasvaa. Vuonisorivarsa kasvaa kovaa vauhtia. Pitää olla varuillaan että pysyy kaverina ja tuttuna, pitää käydä usein tervehtimässä. Rikkaruohotkin kasvaa, mutta nyt ei enää kannata yrittääkään... kunnes syksymmällä, viimeisenä putsaamisena ennen talven tuloa.
Putsaamisesta puheen ollen, sain ensimmäistä kertaa leikata vuonohevosen harjaa pari päivää sitten. Ei ollut niin yksinkertaista. Vaikka vuonis oli niitä rauhallisempia. Käsivarret kipeät jälkeenpäin jännittämisestä. Tulos oli kuitenkin suhtkoht ensiyrittämältä...

Ehkä tänään ratsastuskurssin kuuntelijaksi? katsotaan...

Suomen kesä on sinivalkoinen...

Kävin vanhempain haudalla ja totesin että jotain sieltä puuttuu. Kaipasin sinivalkoista. Parin kilometrin päässä löysin kauppapuutarhan josta sain etsiä sopivaa kukkaa...

Myyjä oli pahoillaan kun en ollut löytäväni sitä oikeaa... olihan siellä niitä valkoisia lobelioita, mutta jokaisessa oli vähän sinistä mukana, ovat niin vaikeita saada puhtaanvärisiksi... Minä huusin, mutta sitähän minä juuri kaipasinkin! Sinivalkoisia kuin kesän taivas!
No, löysin kyllä punaistakin, ja "ceriseä", ja...

Joskus, tai ehkä aina, luonto sekoittaa värit mitä parhaimmalla tavalla.

Haluaisin kirjoittaa. Paljon. Mutta ulkona on niin lämmintä, sisällä on niin lämmintä. En jaksa lisätä kuvia ainakaan. Tietokoneen keinotekoinen valo on niin tylsä verrattuna suomalaisen kesän tuomaan valoon ja pikkuhiljaa alkavaan myöhäiskesän hämäryyteen. Kuvien kanssa tietokoneilu sirretään myöhempään ajankohtaan.

Mutta haluaisin kirjoittaa. Ratsastamisesta. Miten mukavaa se onkin! Paarmoista ja kärpäsistä huolimatta. Kunhan ratsastaa myöhemmin illalla, ja sopiva tuuli sattuu paikalle. Sain taas pari päivää sitten nauttia vanhan vuonisrouvan pehmeästä laukasta. Meinas viedä minut mukaansa täyttä vauhtia. Innostui. Mutta helteessä otetaan kuitenkin vähän iisisti. Pidetään vain kunto yllä nyt, ja sitten syksymmällä...

Haluaisin kirjoittaa palikoista. Miten ne siirretään sivusta toiseen... ai, mistä palikoistako? Jos haluatte tietää enemmän niin Palikkaratsastaja kirjoittaa omista kokemuksistaan centered ridingistä (palikkaratsastaja.blogspot.com). Tosi hyviä ajatuksia. Kannattaa miettiä siellä hevosen selässä, miten oikein istuu, mitkä ruumiinosat ovatkin jännittyneitä ja siten häiritsevät hevosen liikkumista.

Itse olen kuullut akateemisesta ratsastustaidosta erilaisilla kursseilla ja myös nähnyt ja kerran itse kokenut sellaista työskentelyä oppitunnilla. Hyvin mielenkiintoista. Vähän kuin centered riding, mutta silti erilaista. Yksi keskeinen juttu on yhteys hevoseen. Hevosen ymmärtämistä. Yhteistyön rakentamista. Centered ridingissä puhutaan pehmeästä katseesta... mutta myös pehmeä käsi on erittäin tärkeä. Ja se vaatii kuuntelua. Tunnolla.

Haluaisin myös kirjoittaa siitä, miten paljon rikkaruohoa minulla on puutarhassa. Ja niistä ilonpilkuista jotka piilevät siellä täällä ja joita käyn katselemassa (ja kastelemassa) joka päivä. Voisin kertoa miten paljon istutettua villimetsämansikkaa tänä vuonna tulee. Voisin kirjoitta... Mutta nyt tietokoneen ruutu ei enää houkuta. Haluan pehmän katseen suunnattuna suomalaisen kesäillan aurinkoiseen loistoon. Ja pehmeä käsi haluaa koskettaa taivaansinisiä kissankelloja ja silkinpehmeitä kukanlehtiä. Palaan asiaan kun tulee sateisempi päivä, tai muuten vain tekee mieli kirjoittaa.

Vihdoin hevosen selkään! Sain mennä n. 10 vuotta taaksepäin muistaakseni tämänkertaisen vuoniksen tavat ja temput. Oli ihan mukavaa muistaa ja yrittää korjata istuntaa ja kokeilla viime vuosien opetuksia tämän hevosen selässä! Kyseinen vuonisrouva joutuu työskentelemään aina kun ajamisesta on kyse, joko kesällä kärryllä tai sitten talvella tietenkin reellä. Sen takia yo kuva :).
Tosiaan sain tällä kertaa tehdä enemmän työtä, miettiä mitä niksejä käyttäisin. Tosi mielenkiintoista! Kuitenkin nautin aivan valtavasti... Oli lämmintä, tuuli piti ötökät poissa, vuonohevonen kuunteli, käänteli, kyseli... Jatketaan matkaa yhdessä!

(No nyt jälkeenpäin huomasin, että kuvaa on käytetty jo aikaisemmin näillä sivuilla... no, ei se mitään, hyvin käytetyt soljet ja nahkaremmit ovat mukavaa katseltavaa :). )

Kultaiset kengät, kultaiset jalat...

Monta iltaa ollaan tytön kanssa oltu vettä viemässä hevosille laitumelle. Työtä on tehty hitaasti ja nautiskellen, jotta saisi olla ulkona mahdollisimman paljon. Ja hevosia katsomassa. Aamulla silmien avaaminen on ollut hieman vaikeampaa, mutta viis siitä. Kesäiltaa pitää ottaa talteen. Niitä kauniita on niin vähän.

Hevosen selkään en ole vieläkään päässyt. Kaikkea muuta on ollut, ihan niin kuin työtä olisi enemmän ja lomaa vähemmän kesällä. Mutta kyllä se vielä paranee. Luulisin. Kultaiset kaviot ovat juoksemista varten. Paitsi silloin kun pääsee laitumelle sateen jälkeen mehevää ruohoa syömään.

Metsämansikat toin alunperin lapsuuteni kotinurkilta. Metsästä. Ovat siis aitoja metsämansikoita. Karkaavat sitä mukaa kivikkoympyrästäni nurmikolle. Suurensin jo viime kesänä ympyrän niiden takia, että saisivat lisää tilaa, mutta se ei taida riittää... :) Marjojakin tuli ihan mukavasti, suuhun pantavaksi. Noin ohimennen. Ennenkuin varpuset ehtii.

Kivikkoon haluaisin jotain uutta tänä vuonna. Taidan käydä kirppiksessä joku päivä, sieltä löysin viime kesän uutuuden, ja edellisvuoden, ja... :)

Olen katsonut uutta, tänä keväänä näkyviin tullutta metsänreunaa. Jospa pieni ylimääräinen perunamaa sopisi siihen? Jos tänä vuonna aloitan hommat varovaisesti, niin ensi vuonna on jo suotuisampaa maata perunoille... En tiedä kannattaako yrittää, mutta...

Indisk fingerört on tämän kukan nimi. Luulisin. Ystävä toi omastaan pari vuotta sitten kun se oli kasvanut liian isoksi. Nyt minulla on kaksi. Puutarhan eri nurkat ovat niin eri maata, että istutin ne varmuuden vuoksi kahteen paikkaan. Toisessa, kylmässä ja pitkään-keväällä-märkä- paikassa oleva kukka oli kuolemaisillaan viime vuonna. Siirsin sen pari metriä hieman kuivemmalle paikalle viime syksynä. Nyt se ainakin elää. Toivottavasti se jaksaa kukkiakin. Se on niin pensasmainen ja tilaa täyttävä, ja kukkii pitkään syksyllä. Muistan pari vuotta sitten, niin ensilumi oli jo tullut kun näin että pieni nuppu avautui lumen keskeltä... Ilonpilkku.

Toinen paikka tälle kukalle on keittiönikkunasta näkyvä nurmikonnurkka, kivimuurin edustalla. Näen heti aamulla, jos nuppu on avautunut. :)

Tänään on ollut erikoinen lomapäivä. Tyttö on lukenut hevoskirjoja minulle puutarhassa, samalla olen laittanut m.m. porkkanan siemenet multaan. En ole varma, muistinko tehdä kaikki kunnolla, kun kirja oli niin jännittävä, että olin enemmän hevosihmisten maailmassa kuin puutarhassa :).

Kevätjuhlat, synttärijuhlat, leipomiset, kauppareissut. Nyt saa riittää. Loma alkaa. Koulussa on kirjoitettu lomatoivomuksista. Minä toivon hevosystävällistä kesää. Ainakin kaikille hevosystäville. Mahdollisimman vähän hyttysiä, mäkäräisiä yms. Sopivan lämmintä. Sadetta silloin tällöin, öisin, ettei kenttä olisi niin pölyinen.

Lomaa on kuitenkin. Ensin vain pienet mukavat synttärijuhlat, niin sitten tallivaatteet päälle!

Aaltoja, rauhoittavia aaltoja. Kunhan ei joudu niiden sekaan juuri iltaheinän aikaan... :). Löysin Sally Swiftin Centered Riding -kirja kirjastosta pari päivää sitten. Nyt pitäisi päästä näiden vuonisten selkään miettimään, mitä olen oikein lukenut. Lukeminen kiinnostavaa, mutta haluaisi kokeilla heti, miltä tuntuu, miten tehdä, miten hevonen vastaa siihen!

Tänään on satanut melkein koko päivän. Käytiin kuitenkin tallilla iltapäivällä. Juuri sopivaan aikaan. Puhdistettiin karsinat samalla kuin pikkuvarsa sai oppia olla vähän itse ilman äitiä. Kova poika huutamaan ja hyppimään!! Mutta mukava hetki!

Jostain syystä kuvien tuonti blogiin epäonnistuu nyt, joten tekstiä vain.

Olisi korkea aika avata uusi multasäkki ja siirtää tomaatit isompiin ruukkuihin. Flunssa saa minut kuitenkin pysymään enemmän sisällä.
Kani sai ruohoa aamulla, ja samalla kävin katsomassa kukkapenkkejä tietysti. On nimittäin niin helppoa kerätä ruokaa kanille kukkapenkeistä :)! Voikukkia, apilaa ja tavallista ruohoa löytyy vaikka millä mitalla!

Samalla näin leviävät perennat. Voisin siirtää tämän tuohon toiseen penkkiin, ja tästä sais uuden kukan siihen tyhjään nurkkaan, ja jos siirrän tämän tuonne taakse, niin tähän mahtuisi uusi.....

Ihanaa, miten paljon ideoita ulkona syntyy! Ja viereisestä pellosta saa kerätä kivikokoelman puutarhan taaimpaan nurkkaan hallasuojaksi!!

Kyllä minä toteutan ainakin osan näistä ideoista. Kunhan flunssa antaa periksi!

Eli: olisiko tämä se päivä jolloin saisin maalattua uuden pöytäliinan ensi viikon lastenkutsuja varten? Lakana on hankittu. Värikyniä on kaapissa. Suunnitelma on kehittymässä päässäni. Puuttuu vain itse teko.

Idegumman on taas keksimässä jotain hassua...

Kohta alkaa kesäaika hevosillekin.
Ruoho kutsuu jo aidan toiselle puolelle. Jauhokuonot pistävät nenänsä siihen heti kun veräjän ulkopuolelle pääsevät. Mukaan saattaa lentää yllättynyt ratsastajatäti! :) Mutta joskus täti (minä) onkin varuillaan ja vuonis saa odottaa toista tilaisuutta! Olen kyllä oppinut vähän, mutta täytyy todellakin olla valppaana.

Ruotsinkielisellä sivuillani kerroin uudesta vuonispoikasesta. Syntyi vajaat viikko sitten. Tosi mukava herrasmies. Nukkuu välillä niin sitkeästi että täytyy katsoa hengittääkö. Pari minuuttia myöhemmin hän ryntää täyttä laukkaa tarhan ympäri villinä ja iloisena. Kunnes äiti hörähtää "ota nyt vähän rauhallisesti, poika, tarha on liukas tuossa nurkassa viime sateen jälkeen, koita pysyä pystyssä". Poika vastaa "joo, joo" ja pyörähtää taas villiin tanssiin ja tekee sitten äkkipysähdyksen äidin viereen maitoa juomaan...

Puutarhassa ei ole tehty paljon mitään. Tallilla täytyy olla, ellei muuten, niin pientä vuonisherraa katsomassa. Ja aina löytyy tekemistä lähistöllä. Vettä kanistereihin illaksi, viimeisten talvikarvojen haravointia tallipihalta, tai harjojen puhdistamista... Kunhan hevosten lähellä saa olla.

Ratsastuskurssi antoi ideoita, aurinkoa, energiaa, uusia näkökulmia.

Pari päivää jälkeenpäin istuin hevosen selässä, koin uuden kontaktin hevoseen, uusi harjoituspolku oli avautunut.

Kannattaa nähdä muiden ratsastusta, kuunnella muiden mietteitä, keskustella, kysyä. Siitä saattaa syntyä uusia ajatusreittiä omassa päässä. Aiempi ongelma saattaa löytää ratkaisun.

Taidan ottaa Leena Kurikan kirjan käteeni tänä iltana. Mitähän saan sieltä tänään?

Kevätkaihonkukka on tulossa! Nurmikon kukkaympyrän reunaan. Kylmästä tuulesta huolimatta! Kyllä minä odotan sitä päivää kun kukat uskaltavat näyttäytyä kunnolla!
En ole vieläkään haravoinut. Vain vähän. Siellä täällä. Sitä mukaa kun humööriä riittää. Näin sitä pitää. Eihän siinä mitään kiirettä. Jos ei ehdi ennenkuin ruoho alkaa kasvaa niin ruoho ainakin hyötyy siitä!

On ollut ratsastus- ja tallipäiviä tällä viikolla. Paljon mukavaa oleskelua hevosten seurassa. Karsinoiden siivoamista. Harjojen puhdistamista. Hevosten harjaamista. Joka hetki on ollut arvokas. Sielulle lepoaikaa, ajatuksille hevosymmärtämisaikaa.

Sain käteeni Leena Kurikan uusin kirja hevosen käsittelystä. Paljon mielenkiintoisia ajatuksia, hyviä ideoita. Haluaisi melkein heti hevosten pariin kokeilemaan itse. Pyöröaitaukseen... :) vaikka enhän minä osaisi sillä tavalla...

No, huomenna pääsen kurssiin. Vähän avoja, sulkuja, tasapainoilua... katsotaan mitä uusi opettaja tuo esiin luennoissaan!

Minulla on ihan selvästi "hevospuute", jos niin voi sanoa.
Tämän päivän sää ei ole suosinut tallihommia. Suunnittelen parempaa ilmaa huomiseksi, jotta puutetta voisi lieventää!! :) Koko huomisiltapäivä tallilla, katsotaan onnistuuko!

Puutarhahommia on jonkin verran tullut tehtyä tänään. Vähän haravointia yms. Kukat tulevat kyllä, vaikka hyvinkin hitaasti. Odottavat kai vielä kylmää ilmaa. "Hiljaa hyvää tulee" sanotaan, vai? Tuleeko tästä kesästä sitten oikein mainio kesä, kun kestää niin kauan ennenkuin edes alkua näkyy?

Suosikkinurkkani puutarhassa on muuttunut. Iso seinä, joka antoi tuulensuojaa mutta joka myös varjosti vähän liian paljon päivällä, on kaadettu. Mielenkiintoista nähdä, miten se vaikuttaa kasvillisuuteen. Suunnittelen kyllä uutta suojaa, jonkinlainen aita, kuusia?

Voisin keskustella jonkun vanhemman ihmisen kanssa, mitä hän tekisi. Anopilla voisi olla ihan mielenkiintoisia ideoita... Tai tätini, joka myös tykkää erilaisista puutarhaprojekteista...

Ulkona on keväinen tuoksu. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kevätsade houkuttelee pihan vihreyttä esiin koleasta ilmasta huolimatta. Kohta lehtiharavaa ei enää tarvitse käyttääkään. :)

Mutta aikoimukseni on kyllä ehtiä putsata vähän lisää. Huomennahan on perinteinen puutarhapäivä, eikö? Omatekoista simaa löytyy jääkaapista, jos sattuu jano yllättämään. Tippaleipiäkin on hankittu, kaupasta.

Puutarhassa ei kuitenkaan vielä tarvitse tehdä suuria. Luntakin saattaa tulla vielä. Odotetaan, venytetään tätä ihanaa kevät-kesä-vaihetta vielä. Kohta se kuitenkin räjähtää ja yllättää. Nyt nautitaan vaan. Katsotaan. Kuunnellaan.

Tähän sopisi heppakuvia, iso kasa, mutta nyt on muuta tekemistä kuin kuvien siirto mapista blogiin. Ulkona paistaa aurinko. Lehtiharava odottaa jo. Ja jos onnistuu niin saan isotassuisen kissan seuraksi puutarhahommiin.

Otin pari lomapäivää. Oli pakko. Sisimpäni huusi sitä.
Nyt olen käynyt ratsastamassa pari päivää peräkkäin. Aivan ihanaa. Kropassa tuntuu, mutta sama se.
Eka päivänä yritin ratsastaa kunnolla, tehdä oikein, harjoitella kaikkea. Hevonen tuntui ja kuulosti tyytyväiseltä loppuverryttelyssä. Sellainen ihana lepo olo.
Toisena päivänä päätin olla yrittämättä. Pitkät ohjat. Ei varsinaisia apuja. Ei mikään pakkoa. Mutta hevonen kuunteli yhä tarkemmin. Pieni pikkusormen liikahdus pitkillä ohjilla sai hänet kääntämään korvansa minuun päin, siis mitä sanoitkaan, mitäs minä nyt teen? Näinkö? Ja loppuverryttelyssä, volttien, taivutuksien ja kiemuroiden jälkeen, koin, että pitkin ohjin saa hevosta käynnissä sekä hiipimään hiljaa että kävelemään reippaasti. Kuuliaisuus oli parhaimmillaan.
Edessäni keinui leikattu harja hevosen askeleen tahdissa, korvat kysyivät välillä, tuleeko uusia ohjeita, vai ollaanko vaan? Ollaan vaan, olet tehnyt tarpeeksi tänään, hyvä kaveri, vastasin, ja hevosen pää painui alas nuuskien mahdollista ruohonalkua.

Scillojen vieressä kasvaa rautaa. Siis vaihtoehto pillereihin. Tapaan kerätä näitä polttavia hirviöitä keväällä, kuivattuina ne sopivat leivän päälle (makkaraviipaleen alle piiloon). Silloin ei tarvitse ostaa rautaa apteekista. Näitähän tulee aina, joka paikassa, yhä uudelleen... Jotain hyötyä niistäkin voi olla. Liemikuution kanssa keitettyyn veteen niistä tulee sopiva välipala sämpylän kera.
En siis enää näe punaista vaikka esiintyvät sinnikkäästi puutarhassa. Suurin osa heitän kyllä pois, mutta kun kerran kelpaavat ruoaksi niin en viitsi tuhlata energiaa ajattelemalla negatiivisesti.
Mieluummin keskityn ajatukseni valoisampaan. Jos vain voin.
Bellis auttoi minua tänään ajattelemaan muuta.
Talvitakkikeliä huolimatta se näytti vaaleanpunaisen kukkansa iltapäivän auringonpaisteessa. Lämpöä oli noin viisi plussan puolella. Katso vaikka kuva tässä: mitthobbyrum.blogspot.com. Puutarha herää, kevät tekee tänäkin vuonna tuloaan ajoissa.

Nyt olisi kai korkea aika laittaa lisää siemeniä multaan. Edelliset ovat jo itäneet. Dahliasta ei näy vielä elon merkkejä. Toivon. Viime keväänä en olisi jaksanut odottaa sitä, ellen olisi laittanut muutaman auringonkukan siemenen samaan purkkiin. Kun auringonkukat alkoivat näkyä, niin dahliakin osoitti elämänhalunsa. Ja siitä tuli kesän ilopilleri, niin tummanpunainen kuin se olikin. Mutta "itse herätetty" eloon talviunen jälkeen on jotain erikoista. Eihän meillä niin suotuisa perunakellari ole, vai onko?

Tallivuoroja on mahtunut tähän viikkoon muutama. Hevosen selkään en ole ehtinyt, mutta vuonohevosten talvikarvaa olen tuonut kotiin aikamoisen määrän. Ja jo vain se, että saa tehdä vähän sitä ja tätä tallin ympärillä, pientä hyödyllistä, tekee hyvää.

Oma piha on toinen juttu. Mutta kyllä minä täälläkin rupean haravoimaan. Vaihdoin kesäverhot ikkunaan tänään, joten piha näkyy nyt paremmin, muistuttaen minua ... Jospa lähtisin vielä ulos korjaamaan pois nuo vanhat oksat tuosta nurkasta...

Ulkona sataa lunta ja pohjoistuuli on vihainen. Se tietää että kevät tekee tuloaan kaikesta huolimatta.

Jos ei tee mieli vetää taas talvitakki kaapista, niin voi aina tehdä kuin kissat. Löytää mukava tuoli, mukava asento, ja vaipua unten maailmaan.

Tai katsoa vanhoja kuvia. Suunnitella kesän suosikkitoppi, onhan niitä lankakeriä kaapissa vaikka kuinka paljon. Sellainen yksinkertainen, t-paidan päälle vedettävä, ilmava, mukavan värinen. Minulla on idea. Katsotaan tuleeko siitä mitään...

Joskus on vain pakko katsoa vanhoja kuvia. Uppoa viime kesän kauneuteen. En muista säästä mitään, mutta kukat!! "Ethän unohda minua..."

Mikä suosikkikukka tämä kesä tuo tullessaan? Tai yllätys. Minkä takia nuppu on roosa, kukkahan on taivaansininen!! Viime kesänä toin lapsuuteni kotinurkilta akleijan. Yksi nuppu alkoi pikkuhiljaa varoittaa, se oli selvästi keltainen! Minähän en tykkää keltaisista kukista yleensä... Pieni pettymys alkoi kasvaa sisimmässäni...

Nupusta tulikin kuningatar. Kermanvalkoinen. Aivan ihana!

(Akleijan kuva näkyy toisessa blogissani, mitthobbyrum.blogspot.com, jos kiinnostaa.)

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen...
Ei enää kauan...
Eilen kiuru huusi: "Kevät on tullut, usko pois!"

Entäs puutarha?
Minulla on tämän kevään ensimmäiset siemenet parissa purkissa olohuoneessa. Käytän vessapaperihylsyjä "turveruukkuina". Toivottavasti onnistuu.
Lisää "turveruukkuja" laitan "käyntiin" ihan kohta. Vähän silkkikukkia ja leijonankitaa. Ruusupapu ehtii varmaan vaikka odotan vielä pari viikkoa.
Allergiani takia en kestä kovin paljon "tuoretta vihreyttä" täällä sisällä, joten se jarruttaa vähän.
Ulkona odotan seuraavaksi kevätkaihonkukan nuppuja. Vielä tuskin näkyy lehiäkään, mutta kyllä ne sieltä.

Ihana ratsastus eilen illalla. Ensin kentällä. Se oli kuivunut aika hyvää tahtia viime päivinä. Enää pari aurinkoista päivää, niin se on paras mahdollinen alusta.

Loppyverryttelyksi puolen tunnin rauhallinen kävely metsätiellä. Kaksi pystytukkaista vuonohevosta, kolme "hevostyttöä" ja ihana kevätilta. Sitä voisi sanoa armoksi. Tai niinkuin Jean-Fransois Pignon vastasi, kun häneltä kysyttiin, miten hänen mahtava yhteistyönsä hevostensa kanssa on mahdollista: Jumala. (Hänen kotisivustaan voi lukea lisää ja katsoa ihania kuvia.)

Kevät tekee tuloaan. Hyvin selvästi.

Töyhtöhyyppä (löysin käännöksen sanakirjasta äsken :)...) tuli myös, tänään. Tai niitä oli kaksikymmentä, ainakin. Ikkunoiden pesu jäi hetkeksi unholaan kun näin ja kuulin niiden tuloa. En olisi uskonut korviani mutta kun satuin näkemään. Tyypilliset leveät siivet ja lintujen tyypillinen "heiluva" lento. Isä opetti minulle aikoinaan sen. Että siitä nimenomaan tunnistaa töyhtöhyypän.

Katselin kukkapenkkejä, en uskonut löytäväni mitään vielä. Mutta ne tulevat uskollisesti. Akleijat. Scillat. Löysin myös syksyllä unohtuneet rikkaruohot, kuten voikukan lehdet... Mutta Stampe tykkää niistä, ei hätää.

Stampe pääsi ulos tänään, kävelylle. Ja sai manikyyrinkin. Hyvin tarpeellista. Hän oli niin kiltisti sylissäni sillä aikaa, ihan kuin olisi istunut jossain kauneushotolassa lukemassa pupujen aikakauslehdessä jotain mielenkiintoista... Hän tunsi varmaan kaikki kevään ihanat tuoreet tuoksut nenässään, ja haaveili kesästä... Kuten ihmisetkin.

Latomeressä on vapautta. Siinä voi hengittää vapaasti. Ei rajoja.

Ja jos aukio on liian aava, niin viereisellä ojanpientareella on aina jokin mielenkiintoinen kukka, ruoho tai pieni ötökkä, johon voi keskittyä.

Akvarellin maalaamisessa on myös vapautta, terapiaa. Se on listalla aika ylhäällä. Siis "mitä minä nyt tekisin kun on niin paljon aikaa"-listalla.

"Mitä minä nyt tekisin kun on enää kymmenen minuuttia aikaa"-listalla on m.m. vessapaperihylsyjen muuntaminen istutusruukuiksi. Luin mineden-blogissa (mineden.blogspot.com) miten istutusruukkuja voi itse tehdä vanhoista lehdistä. Hyvä idea! Ja sitä voi muunnella omien olosuhteiden mukaan!

Sattui nimittäin niin, että eilen en kävellyt kukkakaupan ohitse, vaan menin ovesta sisään... Tulin sieltä pois iso irtojäätelötuutti kourassa. Siis en. Mutta olin ostanut ison tuutin arvosta siemenpusseja. Olen nimittäin luvannut itselleni vähän ylimääräistä "tuhlausta" semmoiseen, kun yleensä kesällä tyydyn 50 sentin jätskituutteihin... Irtojäätelö ei ole minulle tarpeellista, mutta uusien kukkilajien kokeilu kyllä! Tai eihän se tarpeellista ole, mutta hauskaa!

Lupaan kertoa miten menee...

Kissan lähellä on hyvä olla. Kuten hevosen.
Muuta en tarvitse sanoa tänään. Rauhallista. Vaikka oikeastaan pitäisi jatkaa arkiaskareita...

Ulkona sataa. Puutarha vielä liian luminen. Ei tarvitse sielläkään mitään. Muuta kuin suunnitella. Miettiä että mitä kukkia suosikeiksi tänä kesänä? Tai vihanneksia.
Luin viime vuoden puutarhakirjaani. Mielenkiintoista :). Olin innostunut silloin syksyllä. Suunnittelin... Kyllä vielä tänä vuonnakin. Kunhan lumet sulaa ja vähän rupee näkymään vihreää... Silloin on vain pakko kiertää puutarhassa, katsoa, koskea, miettiä, kuunnella samalla kevään ääniä. Myöhään illalla juuri ennenkuin linnut menevät nukkumaan. Tai juuri silloin kuin yölinnut alkaa kuulua... Kevät tulee. Kuunnellaan.

Jauhokuonoiksi sanotaan joskus. Vuonohevoset. Se on totta, se näkyy selvästi.
Eka tapaaminen aikoinaan oli n. 1997, kun tapasin kaksi Norjasta tullutta vuonohevosta Uudessakaarlepyyssä (Pohjanmaalla), Markenin eläinpihalla. Siitä lähtien vuonohevonen on ollut ehdoton ykkössuosikki. Leveän selän mukavuus, ja hevosen rauhalliset liikkeet sopivat minulle.

Nyt on kyllä näin, että nautin kyllä vauhdistakin. Mutta sitäkin kyllä riittää näillä nelijalkaisilla. Olen kerran ollut slalommäessä. Oli kyllä mukavaa. Nautin vauhdista. Nautin tuulesta kasvoissani. Mutta jälkeenpäin ajattelin, että mieluummin nautin samasta vauhdista ja tuulesta hevosen selässä, joko pitkällä pehmeällä metsätiellä tai sitten esteradalla. Sen jälkeen en ole seisonut slalomsuksilla mutta kylläkin "satulajalustimissa".

Muuten, jos haluatte tavata vuonohevosia, niin tästä (markens.webs.com) osoitteesta löytyy ne kaksi, jotka tapasin aikoinaan, ja pari muutakin! Muuten löytyy kyllä vuonohevosia Suomesta vähän sieltä täältä. Useimmiten norjalaisittain leikatulla harjalla, joskus harja jää vahingossa, laiskuudesta tai tahallaan leikkaamatta. Mutta mukavia jauhokuonoja kuitenkin!

Hei. Missä mennään?
Eilen käytiin metsäkävelyllä vuonohevosen selässä, siis hevonen käveli, minä selässä. Kaksi vuonista ja rauhallinen kävely pehmeällä metsätiellä, ympärillä kesäaikaan heräävä metsä. Olin jonossa viimeisenä, ja jouduin käyttämään puoliotteita aika tiuhaan tahtiin, ettei mun hevonen häiritsisi toista. Puolessa välissä hevonen kyllä tajusi, että tästä tulee todellakin rauhallinen retki, vaikka alusta tarjoaisi ihania laukkapätkiä. Kotiin päin kääntyessämme hevonen tuntui tosi tyytyväiseltä. Sanotaanhan että kävelylenkkikin antaa hyvää liikuntaa. Uskon näin. Itse olin myös tosi tyytyväinen.

Ennen pääsiäistä kävin "kaupungissa" ja söin ihanan kinuskileivoksen kahvilassa. Se oli niin kivan näköinen, oli vain pakko kokeilla jotain samantapaista täällä kotona! Pajukissat onnistuvat tosi hyvin valkoisella ja tummalla suklaalla, tässä käytin tosiaankin vain tavallista tomusokerisekoitusta itse kissoihin. Vähän nonparellejakin olisi sopinut "ruohoksi" ja sitten keltainen pieni tipu, mutta jätin ne yksityiskohdat tällä kertaa.

Vuonohevosen silmissä on kevään odotusta. Aurinko lämmittää, kohta kenttä on kunnossa. Treenit alkaa. Milloin lähdetään metsään vaeltamaan?