Posliinimaalausta parhaimmillaan. Kolme kissaa kolmesta sukupolvesta posliinitaululla lähetetty polttouunin hoitajalle. Eli nyt saa vain odottaa, ja toivoa että tulos antaa hyvän perustan seuraavaa maalausta varten. Koska kissat on maalattu kaakelilevylle niin värit tahtoo vaaleta aika paljon polttouunissa, kaakelihan imee väriä ihan toisella tavalla kuin muu posliini. Ja tiedän, että minulla on vaikea maalata samaa motiivia toisen kerran, se tahtoo olla vähän yksitoikkoista, haluan aina jotain uutta... Mutta yritän kuitenkin.

Samassa poltossa on pieni kukkaruukku (tai miksei viilipurkki), johon olen "piirtänyt" puutarhakukkiani puutarhani suosikkinurkan tiiliseinää vasten... Siihen tulee siis hosta funkia, orvokkeja, kehäkukkia, liljoja, metsämansikoita, silkkikukkia jne... Jos onnistuu... Paljon värejä kuitenkin seuraavassa maalauksessa. Nyt oli vain mustaa kynänjälkeä. Kyllä minä nautin tästä!

Äänestys suoritettu, vähän vastahakoisesti.
Päivän ulkoilu supistui sanomalehden hakuun, "kotimatkalla" oli niin kylmä tuuli että vanha kasvohalvaus tuntui kurkistavan nurkan takana :(...

Sisäkukat uskovat kevään tuloon. Joulutähti päästi kukkalehtensä kompostiin ja näyttää nyt vihreyttä kuin marraskuussa! Amaryllikset leikattu, alkavat kerätä voimia ja lehtiä kesän ulkoiluun.

Ulkokukat keräävät voimia... tai ei sittenkään, nukkuvat kai vielä.
Nyt olisi kai aika kerätä voimia itsekin, liikkua monipuolisesti, jotta olisi hyvässä kunnossa ja pirteä kun lumi sulaa ja saa taas päästä mielikuvituksensa liikkeelle puutarhassa!
Joka tapauksessa, nyt on se hyvä aika liikkua, vaikkapa sisällä! Hyvää musaa soimaan ja pieni hyppytunti, tai kävely ruokapöydän ympäri (molempiin suuntiin), tai jos on kuntopyörä niin sillä mäkeä ylös ja alas kuvituksellista metsää halki... Tai jos mieluiten istuu, niin käsivarsia pyörittää ja venyttää sinne tänne, että verenkierto pääsee liikkeelle...

Huomaatte kai että yritän saada oma mielialani siihen kuntoon, että liikkuisin itse... Ei se aina niin helppoa ole, vaikka ei olisi esteitäkään. Jos ei muuta, niin hymyilkää tälle höperölle, joka kohta menee sohvalle makaamaan... niin ainakin suu saa venyä vähän :)!

Amarylllis vm 2010 kukkímassa välipäivinä 2011.
Kyllä se pääsee vielä tänä kesänä ulos puutarhaan voimia keräämään, niin katsotaan miten ensi jouluna!!

Näin vanhan vuoden viimeisenä tuntina haluan toivottaa Hyvää Uutta Vuotta!

Olkoon uusi vuosi sisällöltään antoisa, mukava, opettava, mielenkiintoinen, levollinen... kaikkea sitä mitä sanonta "Siunattua Uutta Vuotta" sisältää...

Mukavat hetket hevosten parissa, tallissa, kentällä, maastossa... Luovat hetket käsityönurkassa lankojen, kynien, värien, paperien kanssa... Energiaa antavat hetket puutarhassa sään armoilla, vihreyden helmassa, kukkien loisteessa, ruukkujen mullan käsittelyssä...

Kaikkea sitä, mistä ihminen voi hyvin.

Yritetään muistaa, mitä on rahaa ja omaisuutta tärkeämpää.
Jatketaan uuteen vuoteen sydäntä kuunnellen...

Siis pari viikkoa sitten kuvattu. Luulin että minulla on vain myskmalva puutarhassa, mutta jostain olen saanut toisenlaisen pensaisemman malvan, ja se kukkii myöhään!!! Nimeä en tiedä, olisi kiva jos joku vihjaisi... haluan tietää kuka asuu puutarhassani! :)

Tähti loistaa tummansinisella taivaalla. Orvokki eteisessä kukkii joulutunnelmaa pimeään marraskuiseen maailmaan...

Puutarhankin asukkaat yllättävät, laitan marraskuisen malvan kuvan tulemaan seuraavaksi...

Myöhäinen lobelia saa näyttää komeuttaan vielä ennen lumen tuloa. Se ilmestyi tillikylvön seasta ehkä kuukausi sitten, kun olin siivoamassa vanhat ruukut pois. Ja se on niin söpö, en voinut heittää pois.

Pienikin kukka on komea. Kuten orkideat luonnossa. Muistan kerran löytäneeni pieniä villejä orkideoita (neidonkenkiä?) Kuusamon vaelluksella. Keskellä metsää. Oli ihmeellistä, että niin kaunis, pieni kukka loistaa siellä missä harvoin joku näkee sen komeutta. Paitsi minä...

Jos pitää silmät auki, niin saattaa nähdä harvinaisuuksia, tai ainakin kauneutta siellä, missä ei odottaisi sen löytävän.

Harava kädessä nautin tänään mukavan lämpöisestä syysilmasta. En ollut kovin ahkera. Ulkona on vielä paljon työtä tekemättä. Ja jos yöllä sattuisi tuulemaan niin tämänpäiväisestä haravoinnista ei ole mitään hyötyä, en vienyt lehtikasoja pois. Kun sattui tulemaan muuta eteen, laitoin vain kasat vähän piiloon aidan alle...

Yhdessä ruukussa on vielä unikkoa, ei enää kukkivaa, mutta lehdet ovat niin kauniita, kuin koristekaalin lehdet! En raaskinut heittää pois. Vielä.

Yhden tummansinisen orvokin toin eteisen ikkunalaudalle, jospa se ehtisi aueta silmiään vielä ennen pakkasen tuloa (eteiseen nimittäin kyllä pääsee pakkanen, ei heti mutta pikkuhiljaa). Tähän aikaan vuodesta iloitsee jokaisesta kukasta.

Kotimatkalla tänään näin tien vieressä kukkivan lupiinin!! Pitäisi valokuvata, että uskoisitte...

Ja kauppojen hyllyissä tontut jo muistuttavat joulun kiireistä...

Kukkaruukku jäi viime syksynä ulos pakkaseen ja halkesi. Eipä hätää, enpäs heittänyt sitä roskikseen, vaan... tänä kesänä se sai esiintyä puutarhan "sisustusdetaljina", kun istutin siihen lempivärisen orvokin ja pari muuta tainta. Ei se pramea ollut, mutta hymyilin aina (ainakin sisimässäni) kun kävelin sen ohi. Muuten huonosti kasvava/kukkiva osa pyöreää kukkapenkkiä sai ruukun koristeeksi!

Valokuvan tilalle tulee äkkinäisesti piirretty Paint-kuva. Vuonis se pitää olla, joka tapauksessa.

Mulla on nimittäin vain miniläppäri sylissä nyt (ja kissanpentu, mutta hänelläkään ei ole valokuvaa siirtää blogiin :)...) kun huomasin että pieni kirjoitus olisi aiheellinen. Ruotsinkieliseen sivuun on kyllä tullut kirjoituksia jonkin verran. Ja kuvia.

On ihmeellistä miten yhtäkkiä saa kirjoittaa syksy kesän tilalle. Milloin se tapahtui? Viikonlopun sää ei ainakaan ollut sen pahemmin syksyinen, niin lämmin ettei puutarhassa saanut mitään aikaan... Mutta lehdet kellastuvat ja sienet odottavat poimijaa. Se on kyllä varma syksyn merkki.

Äsken tuli sadekuuro, ei siis ollut aihetta mennä puutarhahommiin, eikä metsäänkään. Nyt aurinko taas paistaa, jospa kuitenkin löytyisi tänään muutama tatti, hiekkatatteja ja voitatteja on, mahdollisesti myös herkkutatti. Kunhan vaan eivät olisi niin madonsyömiä! Taidan mennä katsomaan. Samalla kun pyöräilen pienen lenkin tallin ja hevostarhan ohi, jospa saisin vähän varsankuvia pääni kovalevylle taas. Ovat niin suloisia, ja kun ikäero on vain muutama päivä niin ovat kuin kaksoset. Komeita oriinalkuja!

Lomaa oli pari viikkoa. Mitäs minä tein? ... Carpe diem, luulisin. Ei paljon semmoista mitä ehkä "olisi pitänyt"... Siis ihan oikein, niinkö?

Sitten taas töihin.
Ja juhannus tuli ja meni. Juhannuspäivänä sain laitettua lisää porkkanansiemeniä pariin uuteen, tosi pieneen "vihannespenkkiin". Piti vain saada nokkosjuuret pois ensin :). Kyllä minä nautin kuin sain tehdä rauhassa. Pieniä ruutuja siellä täällä puutarhan suosikkinurkassani. Ja viikko jälkeenpäin pieniä kauniita taimia tuli ylös! Aina vain yhtä mukavaa nähdä, että elämä jatkuu.

"Kanankoipilaatikoistani" olen poiminut vähän yhtä sun toista. Luulen, että siihen siemenpurkkiin oli vahingossa karannut suuri määrä paprikansiemeniä... Tulos on sen mukainen. Mutta nehän eivät ehdi enää mitenkään. Pitää katsoa ensi kerralla paremmin, mitä siemeniä siellä oikein on. :) Olen kyllä poiminut muutama nokkonenkin sieltä. Ei ole aavistustakaan, mistä semmoinen harvinaisuus on päässyt mun kukkalaatikkoon :)!

Ruohoa saa ainakin leikata. Ja kukkapenkkien reunoja putsata. Ja paljon muuta. Muuta joka päivä pitää muistaa, mitä carpe diem tarkoittaa. PIeni metsämansikka suuhun kivikkokasvieni viereltä. Ja pienen kukan tarkkailu vähän lähemmältä, miltä se oikein näyttää sisältä, ennenkuin se kuihtuu...

Parin minuutin pysähdys silloin tällöin, katsomaan, kuuntelemaan, miettimään, muuta kuin pakollisia. Niin voi ehkä paremmin jälkeenpäin.

Loma on alkamassa. Vihdoinkin. Puutarhassa kaikki sikin sokin. Ja rikkaruohot kasvaa. Ja kukat kukkii. Ja nyt on korkea aika nauttia kesästä, jos meinaa. Kukin omalla tavallaan.

Jotkut viihtyvät puutarhakeinussa kahvikupin tai hyvän kirjan kera. Minä nautin, kun saan tehdä mitä haluan. Vähän putsaamista siellä täällä, vähän kukantaimien siirtelyä, vähän haravointia, vähän Handyclipiä, ihan mitä tuntuu hyvältä ja mukavalta. Se on minun lomani.

Silloin ei myöskään huomaa selkäkipua, tenniskyynärpäätä tai muita vaivoja yhtä selvästi :). Ja sitten yhtäkkiä, kun se ajatus pulpahtaa mieleen, niin lähden vuonohevosia katselemaan, juttelemaan tallikoirien kanssa, tai, jos sataa, voi vaikka istua kissanpentujen kanssa keittiön lattialla.

Carpe diem, sanotaan.

Siemeniä sikin sokin kanankoipilaatikossa. Enpäs tiedä miten onnistuu. Ja kuinka kauan kestää ennenkuin tiedän mitä niistä tulee. Pienimmät, kanttiset lehdet voisivat olla "leijonakita", taimia on paljon, siemenethän olivat niin pieniä, niin pieniä. Eipä maksa paljon tämäkään huvi. Joten jatketaan.

Ulkona on kevään kauniin päivä. Tietokone latautuu, pesukone käy. Kohta menen ulos pyykkinarua pukemaan :)!

Pieni kasvihuone odottaa vielä laatikossaan kokoamista. Ehkä se olisi päivän juttu. Ja sitten laitan multaa isoon "kanankoipilaatikkoon" ja kaadan sinne kaikki viime vuonna keräämäni siemenet. Kaikki pienet alut saa sitten oman purkkinsa, ja sitten tulee veikkauskilpailu oman itseni kanssa. Tämä on varmaan akleja, tämä on palava rakkaus, tämä on... rikkaruoho, tämä on päivänkakkara, tämä on pensee (suomenkielinen nimi orvokki?) ja tässä on varmaan... rikkaruoho... ja ... eikun.. varmaan... no vihreä kuitenkin!

Lupaan kertoa miten onnsituu. Jos nimittäin saan siemenet laitettua multaan tänään! Ylös, ulos ja mars!

Kevät saapui jo. Huomasitteko? Eikö? Ei hätää, kyllä tämä vielä pitkittyy. Ainakin voi näin uskoa, jos mene ulos tänään ilman takkia. Brr, kylmä tuuli...

Muutama peruna on pantu multaan kylvölaatikkoon eteisen ikkunalaudalle. Ihan vaan kokeeksi. Ja erilaisia kukansiemeniä on muutamassa purkissa olohuoneen ikkunassa. Ihan vaan kokeeksi. En siis usko kovin paljon hyvään tulokseen, mutta on vain pakko kokeilla kuitenkin. Sehän ei maksa ylimääräistä.

Viime kerralla oli kuva hevostarhasta ja pieni toivomus kuivasta ratsastuskentästä. Näin kävi. Viikko sen jälkeen oli aivan mukavaa ratsastaa kurssilla, saimme ihan kesäfiiliksiä, sekä vuonohevonen että minä. Ja kurssi meni hyvin. Sain muutaman tosi hyvän vinkin just senhetkisen vuonohevosen ratsastamiseen. Miten kontakti pidetään pehmeänä mutta hevoselle hyvin selvänä, ettei hän yritä "karata" käsistä. Itse sain määräyksen hengittämään, istumaan rauhallisena käsivarret rentoina. Tätä minä tarvitsinkin: painopiste alemmaksi satulaan eikä olkapäiden tasolla. Tiedän miten jännitän kun yritän liikaa. Itse asiassa hevonen pääsee enemmän tekemään hyvää työtä, kunhan minä en jännitä istunnalla, pohkeilla eikä käsillä...

Kuulostaa ehkä oudolta tämä edellinen, mutta on tosi mielenkiintoista yrittää yhä pehmeämmin ottein saada hevosta ymmärtämään. Ja hevonen on paljon tyytyväisempi jälkeempäin kun kamppailua on vältetty.

Luin edelliset kirjoitukseni ja saan yön sateen jälkeen todeta, että totta puhuin. Minkähänlainen ratsastuskenttä on näiden sateiden jälkeen...? Lumi on paljon likaisempi tänään kuin eilen... eli vanhat roskat tulevat esiin.

Toinen juttu joka tuli mieleen... Olen kyllä ruotsinkielinen mutta eikö suomenkielinen sanonta kuuluu: Hiljaa hyvä tulee. Tai jotain sinne päin. Se pätee varmaan siihen akateemiseen ratsastamiseenkin. Muistan lukeneeni jostain hevoslehdestä, että joku tunnettu hevosihminen on sanonut: Jos haluaa opettaa hevoselle jotain uuttaa nopeasti, niin kannattaa tehdä se hitaasti ja kärsivällisesti, silloin se parhaiten jää hevosen mieleen, ja nimenomaan positiivisena kokemuksena. Jos on hyvällä tuulella oppii paremmin uutta.

No, se riittänee tänä sateisena päivänä... paitsi että kevät tulee! Pitäisi saada kesäkukan siemenet multaan ikkunalaudalle nyt! Jospa ottaisin kuvan siitä todisteena, etten vain puhu valheita täällä, kun kukaan ei voi tulla EU-tarkastajan tapaan kontrolloimaan asiaa. :)

Talvi senkun jatkuu, muutaman päivän plussakelistä huolimatta.
Mutta hevosen talvikarvan lähtö kyllä selvästi puhuu kevään tulosta.
Ja mielessä alkaa liikkua ajatuksia kukista, puutarhasta, pääsiäisestä ym ym.

Sain toissapäivänä HevosetjaRatsastus-lehden 2/2011 postilaatikkoon. Paljon mielenkiintoista luettavaa taas.
Apassionatastakin oli mukava artikkeli houkuttelevine kuvineen. Yksi esiintyjistä oli klassisen ratsastustaidon perustajan lapsenlapsi, Goncalo Oliveira. Hänen isoisänsä Nuno Oliveira on henkilö, johon usein viitataan kun puhutaan akateemisesta ratsastustaidosta. Artikkelissa oli myös lyhyt selitys, mitä klassinen ratsastus oikein on.

"Klassisen ratsastuksen filosofiaan kuuluu, että rastsastaja kuuntelee hevosta ja oppiminen tapahtuu hevosen ehdoilla. Hevosta ei pidä pakottaa vaan ratsastajan tulee osoittaa hyvää hevosmiestaitoa ja tuntea hevosen psykologia ja fysiologia ja ymmärtää, kuinka se vastaa ärsykkeisiin. Ratsastustekniikassa keskeistä on istunta.--- Klassinen ratsastus ei ole kilpailua muita ratsukoita vastaan. --- Tavoitteena on kokoaminen, helppous, rentous, tarmo ja tietenkin korrekti istunta, Goncalo Oliveira toteaa."

Näin siis Hevoset ja Ratsastus -lehti.
Ja tällaiseen "ratsastustaitoon" minä haluan pyrkiä.

Katsotaan tuleeko sopiva hetki jatkaa treenaamista nyt viikonloppuna...

En lähetä ystävänpäiväkortteja. Yleensä. Mutta kun kameralinssin eteen tuli tämmöinen kuva niin on pakko laittaa eteenpäin. Jano on iso. Vesipaljuun mahtuu kaksi jauhokuonoa, jos ollaan tarpeeksi kavereita. Paljusta näkyy vain kolmasosa, luulisin, lunta on paljon, ja kun lämmintä vettä on kaadettu paljuun niin se uppoaa lumeen.
Minullakin on jano. Tekisi mieli treenata viime viikonlopun ratsastuskurssilta saatuja opetuksia. Mutta kuumetta on 38 astetta, joten parasta pysyä sisällä, ja eniten makuulla. Saa treenata mielessä nyt.

Outoa mitä auringon säteet tähän aikaan vuodesta tekee ihmiselle... Puutarhasta alkaa unelmoida, uusia projekteja, uusia lajeja, uusia asetelmia... Mutta siellä suosikkinurkassahan on vielä ainakin metrin verran lunta!! Se ei taida haittaa ihmisen mieltä... silmä näkee ne vihreät versot siellä lumen alla jossain... Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Posliinimaalausta siihen asti. Vähän isotassuja purkin kylkeen, ja ehkä samanlainen purkki vuonohevosaiheilla. Katsotaan mitä ehtii ennenkuin kurssi päättyy taas, ja kevättouhut vie aikaansa...

Kylmää ja lumipyryä, mutta silmissä loistaa odotus: milloin pääsen riehumaan?
Tai kysymys: missä viereisen pulkkamäen "lapset" ovat? Niistä on mukava seura, ja heidän huutamiset ja nauramiset saa minut leikkimään nuorimman vuonisherran kanssa, pyörimään piirileikissä hampaani hänen hännässään, ja päinvastoin. Joskus onnistumme vetämään koko lauma mukaan isoon ympyrään hurjaa vauhtia...
Seitsemän vuonohevosta piirileikissä on mukavaa katseltavaa. Lumipyryssä tai vaikkapa 15 asteen pakkasessa...
Ystävä kävi ratsastamassa vuonohevosensa kanssa talvipakkasissa ja ihmetteli kulkusten ääntä avotaivutksissa ja sulkutaivutuksissa, kunnes katsoi taakse ja huomasi pienet jääpalat vuoniksen hännässä, siellä kuulostivat kuin arvokkainta kristallikruunua! :)
Toivon kuitenkin vähän "sopivampaa" talvikeliä, jotta pääsisin ratsastamaan ilman viiden toppatakin ja -housun varustetta, minulla kun on muutenkin vähän vaikea päästä hevosen selkään... :).

Kuulin että naapurikaupungin kukkatavaratalossa kesäkukkasiemenien menekki on suuri. Nyt on oikea aika suunnitella kesän loistoa. Mutta minulla kun on vielä joulukuusi sisällä... kasvava mutta kohta "neulaton"... siinä on tosi kauniin keväänvihreät tupsut. Eihän kesää voi vielä ajatella! Carpe diem, nyt on nyt, ja nyt on talvi! Ylös, ulos ja hankeen... lumikolan kanssa... :) tai :( riippuen onko lumi kevyttä vai raskasta!

Nyt alkaa siis syyskausi oikein kunnolla... ulkona sataa räntää, Stampe-pupulle pitää ottaa vähän heinää kesän sadosta. Vaikka löysinkin talon takana kukkapenkistä meheviä voikukanlehtiä. Onneksi en ollut niin tarkka kesällä kukkapenkkien suhteen... siihen jäi paljon pupuruokaa! Mutta kylmä tuuli sai Stampen epäröimään, kannattaako tulla ulos puukopista syömään? Niin voisi melkein itsekin ajatella. Kuitenkin, kunhan laittaa kunnon vaatteet päälle niin kyllä siellä ulkona pärjää, ainakin puolisen tuntia.
Mitähän kevään varsa ajattelee ensilumesta? Hänhän ei ole koskaan ennen nähnyt semmoista, tai tuntenut korvissaan ja silmissään... Pitäisi melkein mennä kysymään...