Kiinnostaako horsemanship?
Haluaisitko lukea enemmän hevosen ymmärtämisestä?
Tuntuuko ikävältä kun ratsastuskoulun opettaja käskee sinua lyhentämään ohjasotetta vaikka sinusta tuntuu jo että hevonen "väittää vastaan"?
Itketkö sisälläsi kun joudut "kiristämään" pohkeiden käyttöä?

Ehkä kannattaa lukea yhden TunneHevonen-lehden ja huomata, että on muita keinoja, "pehmeän linjan" puolustajia löytyy ympäri Suomen...
En halua mainostaa tiettyä lehteä, mutta tiedän miten hyvältä tuntuu lukea sellaista, mitä itse ajattelee, kun pitkään aikaan on vain kuullut että "oot liian pehmeä, sun täytyy näyttää että olet pomo". On olemassa pehmeämpi tie yhteistyöhön voimakkaan hevosen kanssa. Se on ehkä pitempi tie, mutta pehmeämpi ja kestävämpi, ja antaa paljon molemmille osapuolille!

Ystävänpäiväkortti. Omatekoista paperia. Akvarellivärejä. Virkattu pitsikukka.
Paperissa näkyvät huonosti revityt paperinpalaset... sydänmuotoinen tumma pala sattui oikeaan paikkaan, sai punaisen kehyksen, voilá! ystävänpäiväsydän!

Ruotsinkielisessä blogissani (mitthobbyrum.blogspot.com) olen kertonut "paperitehtaan" tarinani. Ja se tarina kyllä jatkuu. Vielä muita paperilaatuja pitää kokeilla. Viimeksi huomasin aamupuurokauraryynipaketin olevan mukavaa laatua, pitää kokeilla "Nalle"-paperia seuraavaksi! Aika äkkiä kertyy tarpeeksi paketteja paperimassaksi.

Haluatteko tietää enemmän menetelmästäni? Laita viesti meiliin, niin laitan lyhyen koosteen tekemistäni virheistä :)!

Posliinimaalausta parhaimmillaan. Kolme kissaa kolmesta sukupolvesta posliinitaululla lähetetty polttouunin hoitajalle. Eli nyt saa vain odottaa, ja toivoa että tulos antaa hyvän perustan seuraavaa maalausta varten. Koska kissat on maalattu kaakelilevylle niin värit tahtoo vaaleta aika paljon polttouunissa, kaakelihan imee väriä ihan toisella tavalla kuin muu posliini. Ja tiedän, että minulla on vaikea maalata samaa motiivia toisen kerran, se tahtoo olla vähän yksitoikkoista, haluan aina jotain uutta... Mutta yritän kuitenkin.

Samassa poltossa on pieni kukkaruukku (tai miksei viilipurkki), johon olen "piirtänyt" puutarhakukkiani puutarhani suosikkinurkan tiiliseinää vasten... Siihen tulee siis hosta funkia, orvokkeja, kehäkukkia, liljoja, metsämansikoita, silkkikukkia jne... Jos onnistuu... Paljon värejä kuitenkin seuraavassa maalauksessa. Nyt oli vain mustaa kynänjälkeä. Kyllä minä nautin tästä!

Äänestys suoritettu, vähän vastahakoisesti.
Päivän ulkoilu supistui sanomalehden hakuun, "kotimatkalla" oli niin kylmä tuuli että vanha kasvohalvaus tuntui kurkistavan nurkan takana :(...

Sisäkukat uskovat kevään tuloon. Joulutähti päästi kukkalehtensä kompostiin ja näyttää nyt vihreyttä kuin marraskuussa! Amaryllikset leikattu, alkavat kerätä voimia ja lehtiä kesän ulkoiluun.

Ulkokukat keräävät voimia... tai ei sittenkään, nukkuvat kai vielä.
Nyt olisi kai aika kerätä voimia itsekin, liikkua monipuolisesti, jotta olisi hyvässä kunnossa ja pirteä kun lumi sulaa ja saa taas päästä mielikuvituksensa liikkeelle puutarhassa!
Joka tapauksessa, nyt on se hyvä aika liikkua, vaikkapa sisällä! Hyvää musaa soimaan ja pieni hyppytunti, tai kävely ruokapöydän ympäri (molempiin suuntiin), tai jos on kuntopyörä niin sillä mäkeä ylös ja alas kuvituksellista metsää halki... Tai jos mieluiten istuu, niin käsivarsia pyörittää ja venyttää sinne tänne, että verenkierto pääsee liikkeelle...

Huomaatte kai että yritän saada oma mielialani siihen kuntoon, että liikkuisin itse... Ei se aina niin helppoa ole, vaikka ei olisi esteitäkään. Jos ei muuta, niin hymyilkää tälle höperölle, joka kohta menee sohvalle makaamaan... niin ainakin suu saa venyä vähän :)!

Virkatut koristekivet, virkatut kukat ovat kuulleet oman ideanurkkani projekteihin... pieniä mukavia käsitöitä, mutta se on aika pientä verrattuna projektiin, joka Kaija Papu on ottanut suorittaakseen. Novitan blogissa http://www.novita.fi/blogit/576167 löytyy kuvia, selityksiä, ongelmaratkaisuja tien varrella.

Miten uskaltaa ottaa tehtäväkseen virkata/kutoa poliisiauton reaalikoossa?? Luin jostain, että särkylääkkeitäkin on matkan varrella tarvittu, mutta että vahingosta viisastuu, eli taiteilija itse hankki avustajia ettei tenniskyynärpään kailtaisia ongelmia pääsisi esiin...

Todella mahtavaa nähdä, muun muassa kudottujen lamppujen tekoa, miten yksityiskohtaisesti no on tehty, jopa ruuvien urat on neulottu paikoilleen täsmällisesti...

Luovaa iloa, tai iloista luomistyötä... saa minut lankoja etsimään, projekteja keksimään...

Ratsastajana kokee silloin tällöin (välillä useinkin) että hevonen ei tee pyyntöjen mukaisesti, treenit eivät onnistu, suorituksista tulee kamppailua ja sen seurauksena huono olo, negatiiviset ajatukset. Jos rahaa riittää ja suorituksia halutaan, niin ruvetaan ehkä etsimään parempaa suorituskykyisempää hevosta. Saattaa kuitenkin olla niin, että oikea perspektiivi puuttuu.

Jos saisi ajatukset vähän "Shaken and stirred" niin perspektiivitkin olisivat vähän realistisempia. Oikein ja väärin, oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus, hyvä ja huono. Tilanne voisi muuttua, jotta huomaisi ettei ehkä hevosessa olekaan se suurin vika...

Tällaiset järisyttävät kuvat löytyvät seuraavasta hesteguidenin galleriasta. Minun täytyy kuitenkin varoittaa vähän: kuvat ovat hyvinkin realistisia, voimakkaita, tavallaan kovia mutta saivat silmini kyyneliin oman tyytymättömyyteni takia... On myös hyvä lukea kuviin liityviä artikkeleita, koska kuvien tausta selviää paremmin, ja voimme ehkä ymmärtää, että kuvat raakuudessaan kuvaavat lämpöä, iloa, toivoa, elämää...

Tässä linkki, valokuvaajana Svaleröd:
http://www.hesteguiden.com/images/galleribilder/index.html

Todella puhuttava on kuva, missä rullatuoli jää tien pientareelle, kun ratsukko lähtee hiljaiselle maastolenkille. Hevonen antaa lainata kroppansa ja jalkansa liikuntakyvyttömälle hetkeksi, jotta tämä saisi tuntea liikkumavapauden ilon...

Amarylllis vm 2010 kukkímassa välipäivinä 2011.
Kyllä se pääsee vielä tänä kesänä ulos puutarhaan voimia keräämään, niin katsotaan miten ensi jouluna!!

Näin vanhan vuoden viimeisenä tuntina haluan toivottaa Hyvää Uutta Vuotta!

Olkoon uusi vuosi sisällöltään antoisa, mukava, opettava, mielenkiintoinen, levollinen... kaikkea sitä mitä sanonta "Siunattua Uutta Vuotta" sisältää...

Mukavat hetket hevosten parissa, tallissa, kentällä, maastossa... Luovat hetket käsityönurkassa lankojen, kynien, värien, paperien kanssa... Energiaa antavat hetket puutarhassa sään armoilla, vihreyden helmassa, kukkien loisteessa, ruukkujen mullan käsittelyssä...

Kaikkea sitä, mistä ihminen voi hyvin.

Yritetään muistaa, mitä on rahaa ja omaisuutta tärkeämpää.
Jatketaan uuteen vuoteen sydäntä kuunnellen...

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...
Nautitaanko siitä nyt, ennenkuin se taas häviää loppuviikon sateissa?
Ehtisikö vauhdikkaaseen laukkaan lumihangessa... laskin vain leikkiä, en minä enää uskalla...
Mutta tekisi mieli!!

Muistan n. 12 vuotta sitten, kun käytiin lumisessa maastossa vuonohevosten kanssa, ja pellolla vuonis astui ojaan (oli paaaljon lunta, ojia ei näkynyt oikeastaan) ja minä - hups - jäin makaamaan lumen pehmeään kuoppaan. Tai en jäänytkään, mutta vasta monien mutkien kautta pääsin jaloilleni, jotta matka sai jatkaa. Maastolenkkeily vuonisten kanssa on aina kivaa!

Siis nautitaan lumesta, sammutetaan tietokoneet hetkeksi, heijastinliivi päälle ja ulos!! Nähdään...

Siis pari viikkoa sitten kuvattu. Luulin että minulla on vain myskmalva puutarhassa, mutta jostain olen saanut toisenlaisen pensaisemman malvan, ja se kukkii myöhään!!! Nimeä en tiedä, olisi kiva jos joku vihjaisi... haluan tietää kuka asuu puutarhassani! :)

Hevoset ja Ratsastus, TunneHeveonen, Hippos ja Hästfocus. Kaikki sisältävät mielenkiintoisia, hyödyllisiä artikkeleita. Ja saavat minut innostumaan, nyt pitää päästä ratsastamaan, kokeilemaan, kuuntelemaan hevosta, pehmenemään käsistään...

Toivottavasti nyt viikonloppuna!

Hippoksen kolumnisti Kyra Kyrklund jakaa aina hyviä ajatuksia ja ideoita sellaisessa muodossa, että maallikkokin saa siitä jotain, vaikka tuskin pystyy nostamaan laukkaa oikein! Pitäisi melkein kerätä hänen kirjoituksensa yhteen kansiin oppikirjaksi...

Myöhäinen lobelia saa näyttää komeuttaan vielä ennen lumen tuloa. Se ilmestyi tillikylvön seasta ehkä kuukausi sitten, kun olin siivoamassa vanhat ruukut pois. Ja se on niin söpö, en voinut heittää pois.

Pienikin kukka on komea. Kuten orkideat luonnossa. Muistan kerran löytäneeni pieniä villejä orkideoita (neidonkenkiä?) Kuusamon vaelluksella. Keskellä metsää. Oli ihmeellistä, että niin kaunis, pieni kukka loistaa siellä missä harvoin joku näkee sen komeutta. Paitsi minä...

Jos pitää silmät auki, niin saattaa nähdä harvinaisuuksia, tai ainakin kauneutta siellä, missä ei odottaisi sen löytävän.

Harava kädessä nautin tänään mukavan lämpöisestä syysilmasta. En ollut kovin ahkera. Ulkona on vielä paljon työtä tekemättä. Ja jos yöllä sattuisi tuulemaan niin tämänpäiväisestä haravoinnista ei ole mitään hyötyä, en vienyt lehtikasoja pois. Kun sattui tulemaan muuta eteen, laitoin vain kasat vähän piiloon aidan alle...

Yhdessä ruukussa on vielä unikkoa, ei enää kukkivaa, mutta lehdet ovat niin kauniita, kuin koristekaalin lehdet! En raaskinut heittää pois. Vielä.

Yhden tummansinisen orvokin toin eteisen ikkunalaudalle, jospa se ehtisi aueta silmiään vielä ennen pakkasen tuloa (eteiseen nimittäin kyllä pääsee pakkanen, ei heti mutta pikkuhiljaa). Tähän aikaan vuodesta iloitsee jokaisesta kukasta.

Kotimatkalla tänään näin tien vieressä kukkivan lupiinin!! Pitäisi valokuvata, että uskoisitte...

Ja kauppojen hyllyissä tontut jo muistuttavat joulun kiireistä...

Kukkaruukku jäi viime syksynä ulos pakkaseen ja halkesi. Eipä hätää, enpäs heittänyt sitä roskikseen, vaan... tänä kesänä se sai esiintyä puutarhan "sisustusdetaljina", kun istutin siihen lempivärisen orvokin ja pari muuta tainta. Ei se pramea ollut, mutta hymyilin aina (ainakin sisimässäni) kun kävelin sen ohi. Muuten huonosti kasvava/kukkiva osa pyöreää kukkapenkkiä sai ruukun koristeeksi!

Seitsemäntoistavuotias harmaahallakko ilman keski-iän kriisiä sai tehtäväkseen ravata rauhallisesti puomin ja pienenpienen esteen yli. Satulassa istui keski-iänkriisiä miettivä aikuinen heppa"tyttö". Yllätys tuli heti puomin jälkeen: vuonohevoseen iski ilo kuin kirkkaalta taivaalta ja pieni este ylitettiin suurella marginaalilla komealla hypyllä.

Mitä tästä opin? Ei tarvitse aina tuijottaa omia kipuja ja ongelmia, joskus saa tarttua "ohikulkevaan" ilosalamaan, ja hypätä kyytiin. Nauroin. Taisi olla hassu näky. Ei tyylipisteitä ainakaan... Harmaahallakko olisi mielellään jatkanut, minä en tällä kertaa uskaltanut. Mutta ehkä ensi kerralla...

Taitaa olla syksy ilmassa. Hevosten pirteys herää taas, kuuman kesän jälkeen.

Sieniä: tatteja, rouskuja, "munasieniä", ja sitten tämä munavoileipä! Löysin kyllä sen nimikin netistä, jostain sieni-sivusta, mutta en muista enää. Hyvin paistettu, sanoisin :)!
Ruokaa kyllä löytyisi jos osaisi tunnistaa syötävät ja varsinkin herkulliset! Varovaisuus on kuitenkin tässä tapauksessa elintärkeää. Tapaan sanoa, että otan sienen koriini vain jos olen 150 prosenttisesti varma, että se on syötävä. Tänä vuonna en ole oppinut uutta lajia, vaikka niin toivoisin. Ehkä ensi vuonna...

Aion kuitenkin oppia jotain uutta tänä vuonna. Olen ilmoittautunut pianokurssille. Katsotaan mitä tenniskyynärpääni sanoo siitä... ja miten käteni toimivat siinä tehtävässä! Nyt pitää vain hankkia alkeisoppikirja, nuottivihko ja mappi nuoteille...

Harjoittelin tenniskyynärpäätä vähän pari päivää sitten, kun leikkasin vuonisrouvan harjaa. Onneksi vuonis piti päänsä aika alhaalla, muuten olisin kyllä saanut särkyä jälkeenpäin. Mutta kivaa se oli, rauhallinen vuonis melkein nukkui treenin jälkeen ja minä sain leikata ja jutella samalla sen kanssa... Terapiaa!

Sataa, sataa, ropisee... Loma alkoi ja sadekin. ;)
Minkäs sille voi. Sadevaatteet etsitään kaapista ja ulos!

Kesä loppumassako? Ja minulla vielä monta kesä-puutarha-projektia tekemättä.
Kunhan pääsee välillä vuonohevosten pariin "työtä" tekemään niin puutarhahommatkin onnistuu. Jopa siivoamiset sisällä.

Tänäänkin niin pimeää ulkona, mutta jos ensin saa perunat kattilaan kiehumaan, ja pikkuhiljaa vatsan täytteeksi, niin eiköhän sais muutakin aikaan. Vattuja vois käydä katsomassa... Ja kukkapenkkejä perkaamassa. Syksyllähän on tärkeä perkaamisaika, suosikkikasveille pitää antaa lisää kasvutilaa ja vähän ylimääräistä hoitoa, että ehtivät kerätä voimia pitkän talven voittamiseen...

Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa! Sadepäiväkin on hyväksi! Oliko sitten loma vai ei!

(En olisi ehkä niin positiivinen sadepäivien suhteen, mutta katsos, olin pari päivää sitten ratsastamassa sateisella ratsastuskentällä läpimärän vuonohevosen selässä, vesi valui kypärän reunan yli, tippui nenänpäähän, ratsastuskäsineet läpimärät, kumisaappaisiin valui hevosen kylkeä pitkin vettä pikkuhiljaa, ja yhteistyö harmaahallakon kanssa oli mitä mahtavin! Hymy suunpielessä nautin täysin ratsastushetkestä, ja nyt jälkeenpäin muistan ja hymyilen. Sade ei aina häiritse! Ei lomaakaan!)

Lomaa oli pari viikkoa. Mitäs minä tein? ... Carpe diem, luulisin. Ei paljon semmoista mitä ehkä "olisi pitänyt"... Siis ihan oikein, niinkö?

Sitten taas töihin.
Ja juhannus tuli ja meni. Juhannuspäivänä sain laitettua lisää porkkanansiemeniä pariin uuteen, tosi pieneen "vihannespenkkiin". Piti vain saada nokkosjuuret pois ensin :). Kyllä minä nautin kuin sain tehdä rauhassa. Pieniä ruutuja siellä täällä puutarhan suosikkinurkassani. Ja viikko jälkeenpäin pieniä kauniita taimia tuli ylös! Aina vain yhtä mukavaa nähdä, että elämä jatkuu.

"Kanankoipilaatikoistani" olen poiminut vähän yhtä sun toista. Luulen, että siihen siemenpurkkiin oli vahingossa karannut suuri määrä paprikansiemeniä... Tulos on sen mukainen. Mutta nehän eivät ehdi enää mitenkään. Pitää katsoa ensi kerralla paremmin, mitä siemeniä siellä oikein on. :) Olen kyllä poiminut muutama nokkonenkin sieltä. Ei ole aavistustakaan, mistä semmoinen harvinaisuus on päässyt mun kukkalaatikkoon :)!

Ruohoa saa ainakin leikata. Ja kukkapenkkien reunoja putsata. Ja paljon muuta. Muuta joka päivä pitää muistaa, mitä carpe diem tarkoittaa. PIeni metsämansikka suuhun kivikkokasvieni viereltä. Ja pienen kukan tarkkailu vähän lähemmältä, miltä se oikein näyttää sisältä, ennenkuin se kuihtuu...

Parin minuutin pysähdys silloin tällöin, katsomaan, kuuntelemaan, miettimään, muuta kuin pakollisia. Niin voi ehkä paremmin jälkeenpäin.

Loma on alkamassa. Vihdoinkin. Puutarhassa kaikki sikin sokin. Ja rikkaruohot kasvaa. Ja kukat kukkii. Ja nyt on korkea aika nauttia kesästä, jos meinaa. Kukin omalla tavallaan.

Jotkut viihtyvät puutarhakeinussa kahvikupin tai hyvän kirjan kera. Minä nautin, kun saan tehdä mitä haluan. Vähän putsaamista siellä täällä, vähän kukantaimien siirtelyä, vähän haravointia, vähän Handyclipiä, ihan mitä tuntuu hyvältä ja mukavalta. Se on minun lomani.

Silloin ei myöskään huomaa selkäkipua, tenniskyynärpäätä tai muita vaivoja yhtä selvästi :). Ja sitten yhtäkkiä, kun se ajatus pulpahtaa mieleen, niin lähden vuonohevosia katselemaan, juttelemaan tallikoirien kanssa, tai, jos sataa, voi vaikka istua kissanpentujen kanssa keittiön lattialla.

Carpe diem, sanotaan.

Siemeniä sikin sokin kanankoipilaatikossa. Enpäs tiedä miten onnistuu. Ja kuinka kauan kestää ennenkuin tiedän mitä niistä tulee. Pienimmät, kanttiset lehdet voisivat olla "leijonakita", taimia on paljon, siemenethän olivat niin pieniä, niin pieniä. Eipä maksa paljon tämäkään huvi. Joten jatketaan.