Hevoslauma matkalla laitumelta toiselle. Pieni vihreä metsäpolku kivineen puunjuurineen. Jos tiedossa on tosi maukasta heinää, niin metsästä kuuluu kova meteli, oksat katkeavat kavioiden alla ja maa tärisee. Mutta yleensä matka kulkee rauhallisesti. Johtaja tietää, että saa parhaimmat heinät jokatapauksessa, menkööt toiset edellä...

Laitumien välisellä veräjällä on mukavaa seisoa kun lauma saapuu. Jotkut ryntäävät ohi, toiset pysähtyvät moikkaamaan. Ei kuitenkaan pidä paheksua, jos kukaan ei ehdi jutella pitempään. Odotettavissa on sentään ruokaa ja juomaa...

Kävin muutenkin pari päivää sitten aidan sisäpuolella vuoniksia tervehtimässä. Toisessa kädessäni oli oksasta tehty raippa, varmuuden vuoksi. Yksi ystävällinen vuonisherra on kyllä muuten tosi mukava ja juttelunhaluinen, mutta hän unohtaa mihin panee isot kavionsa ja mihin päänsä työntää. Siinä saa helposti ainakin mustelmia, jos ei ole raippa ilmoittamassa sopivat välit.

Nuorin vuonisherra, kolme kuukautta vanha hurmuri, tuli tietenkin tervehtimään. Sitten hän asettui mun viereen seisomaan ikään kuin odottaen rapsutuksia siellä täällä. Minä tietenkin vastasin silittämällä ja koskettamalla joka puolella, korviin tosiaan en saanut koskea sen enempää, mutta muuten. Oli ihan hyvä luoda kontaktia. Sitten isompi vuonisherra tuli moittimaan asiaa. Taisin olla epäoikeudenmukainen... :).

Hetki hevostarhassa oli tosi mukava, rentouttava. Sellaista lääkitystä kaipaan lisää :).