Kiinnostaako horsemanship?
Haluaisitko lukea enemmän hevosen ymmärtämisestä?
Tuntuuko ikävältä kun ratsastuskoulun opettaja käskee sinua lyhentämään ohjasotetta vaikka sinusta tuntuu jo että hevonen "väittää vastaan"?
Itketkö sisälläsi kun joudut "kiristämään" pohkeiden käyttöä?

Ehkä kannattaa lukea yhden TunneHevonen-lehden ja huomata, että on muita keinoja, "pehmeän linjan" puolustajia löytyy ympäri Suomen...
En halua mainostaa tiettyä lehteä, mutta tiedän miten hyvältä tuntuu lukea sellaista, mitä itse ajattelee, kun pitkään aikaan on vain kuullut että "oot liian pehmeä, sun täytyy näyttää että olet pomo". On olemassa pehmeämpi tie yhteistyöhön voimakkaan hevosen kanssa. Se on ehkä pitempi tie, mutta pehmeämpi ja kestävämpi, ja antaa paljon molemmille osapuolille!

Ystävänpäiväkortti. Omatekoista paperia. Akvarellivärejä. Virkattu pitsikukka.
Paperissa näkyvät huonosti revityt paperinpalaset... sydänmuotoinen tumma pala sattui oikeaan paikkaan, sai punaisen kehyksen, voilá! ystävänpäiväsydän!

Ruotsinkielisessä blogissani (mitthobbyrum.blogspot.com) olen kertonut "paperitehtaan" tarinani. Ja se tarina kyllä jatkuu. Vielä muita paperilaatuja pitää kokeilla. Viimeksi huomasin aamupuurokauraryynipaketin olevan mukavaa laatua, pitää kokeilla "Nalle"-paperia seuraavaksi! Aika äkkiä kertyy tarpeeksi paketteja paperimassaksi.

Haluatteko tietää enemmän menetelmästäni? Laita viesti meiliin, niin laitan lyhyen koosteen tekemistäni virheistä :)!

Posliinimaalausta parhaimmillaan. Kolme kissaa kolmesta sukupolvesta posliinitaululla lähetetty polttouunin hoitajalle. Eli nyt saa vain odottaa, ja toivoa että tulos antaa hyvän perustan seuraavaa maalausta varten. Koska kissat on maalattu kaakelilevylle niin värit tahtoo vaaleta aika paljon polttouunissa, kaakelihan imee väriä ihan toisella tavalla kuin muu posliini. Ja tiedän, että minulla on vaikea maalata samaa motiivia toisen kerran, se tahtoo olla vähän yksitoikkoista, haluan aina jotain uutta... Mutta yritän kuitenkin.

Samassa poltossa on pieni kukkaruukku (tai miksei viilipurkki), johon olen "piirtänyt" puutarhakukkiani puutarhani suosikkinurkan tiiliseinää vasten... Siihen tulee siis hosta funkia, orvokkeja, kehäkukkia, liljoja, metsämansikoita, silkkikukkia jne... Jos onnistuu... Paljon värejä kuitenkin seuraavassa maalauksessa. Nyt oli vain mustaa kynänjälkeä. Kyllä minä nautin tästä!

Äänestys suoritettu, vähän vastahakoisesti.
Päivän ulkoilu supistui sanomalehden hakuun, "kotimatkalla" oli niin kylmä tuuli että vanha kasvohalvaus tuntui kurkistavan nurkan takana :(...

Sisäkukat uskovat kevään tuloon. Joulutähti päästi kukkalehtensä kompostiin ja näyttää nyt vihreyttä kuin marraskuussa! Amaryllikset leikattu, alkavat kerätä voimia ja lehtiä kesän ulkoiluun.

Ulkokukat keräävät voimia... tai ei sittenkään, nukkuvat kai vielä.
Nyt olisi kai aika kerätä voimia itsekin, liikkua monipuolisesti, jotta olisi hyvässä kunnossa ja pirteä kun lumi sulaa ja saa taas päästä mielikuvituksensa liikkeelle puutarhassa!
Joka tapauksessa, nyt on se hyvä aika liikkua, vaikkapa sisällä! Hyvää musaa soimaan ja pieni hyppytunti, tai kävely ruokapöydän ympäri (molempiin suuntiin), tai jos on kuntopyörä niin sillä mäkeä ylös ja alas kuvituksellista metsää halki... Tai jos mieluiten istuu, niin käsivarsia pyörittää ja venyttää sinne tänne, että verenkierto pääsee liikkeelle...

Huomaatte kai että yritän saada oma mielialani siihen kuntoon, että liikkuisin itse... Ei se aina niin helppoa ole, vaikka ei olisi esteitäkään. Jos ei muuta, niin hymyilkää tälle höperölle, joka kohta menee sohvalle makaamaan... niin ainakin suu saa venyä vähän :)!

Virkatut koristekivet, virkatut kukat ovat kuulleet oman ideanurkkani projekteihin... pieniä mukavia käsitöitä, mutta se on aika pientä verrattuna projektiin, joka Kaija Papu on ottanut suorittaakseen. Novitan blogissa http://www.novita.fi/blogit/576167 löytyy kuvia, selityksiä, ongelmaratkaisuja tien varrella.

Miten uskaltaa ottaa tehtäväkseen virkata/kutoa poliisiauton reaalikoossa?? Luin jostain, että särkylääkkeitäkin on matkan varrella tarvittu, mutta että vahingosta viisastuu, eli taiteilija itse hankki avustajia ettei tenniskyynärpään kailtaisia ongelmia pääsisi esiin...

Todella mahtavaa nähdä, muun muassa kudottujen lamppujen tekoa, miten yksityiskohtaisesti no on tehty, jopa ruuvien urat on neulottu paikoilleen täsmällisesti...

Luovaa iloa, tai iloista luomistyötä... saa minut lankoja etsimään, projekteja keksimään...

Ratsastajana kokee silloin tällöin (välillä useinkin) että hevonen ei tee pyyntöjen mukaisesti, treenit eivät onnistu, suorituksista tulee kamppailua ja sen seurauksena huono olo, negatiiviset ajatukset. Jos rahaa riittää ja suorituksia halutaan, niin ruvetaan ehkä etsimään parempaa suorituskykyisempää hevosta. Saattaa kuitenkin olla niin, että oikea perspektiivi puuttuu.

Jos saisi ajatukset vähän "Shaken and stirred" niin perspektiivitkin olisivat vähän realistisempia. Oikein ja väärin, oikeudenmukaisuus ja epäoikeudenmukaisuus, hyvä ja huono. Tilanne voisi muuttua, jotta huomaisi ettei ehkä hevosessa olekaan se suurin vika...

Tällaiset järisyttävät kuvat löytyvät seuraavasta hesteguidenin galleriasta. Minun täytyy kuitenkin varoittaa vähän: kuvat ovat hyvinkin realistisia, voimakkaita, tavallaan kovia mutta saivat silmini kyyneliin oman tyytymättömyyteni takia... On myös hyvä lukea kuviin liityviä artikkeleita, koska kuvien tausta selviää paremmin, ja voimme ehkä ymmärtää, että kuvat raakuudessaan kuvaavat lämpöä, iloa, toivoa, elämää...

Tässä linkki, valokuvaajana Svaleröd:
http://www.hesteguiden.com/images/galleribilder/index.html

Todella puhuttava on kuva, missä rullatuoli jää tien pientareelle, kun ratsukko lähtee hiljaiselle maastolenkille. Hevonen antaa lainata kroppansa ja jalkansa liikuntakyvyttömälle hetkeksi, jotta tämä saisi tuntea liikkumavapauden ilon...

Amarylllis vm 2010 kukkímassa välipäivinä 2011.
Kyllä se pääsee vielä tänä kesänä ulos puutarhaan voimia keräämään, niin katsotaan miten ensi jouluna!!

Näin vanhan vuoden viimeisenä tuntina haluan toivottaa Hyvää Uutta Vuotta!

Olkoon uusi vuosi sisällöltään antoisa, mukava, opettava, mielenkiintoinen, levollinen... kaikkea sitä mitä sanonta "Siunattua Uutta Vuotta" sisältää...

Mukavat hetket hevosten parissa, tallissa, kentällä, maastossa... Luovat hetket käsityönurkassa lankojen, kynien, värien, paperien kanssa... Energiaa antavat hetket puutarhassa sään armoilla, vihreyden helmassa, kukkien loisteessa, ruukkujen mullan käsittelyssä...

Kaikkea sitä, mistä ihminen voi hyvin.

Yritetään muistaa, mitä on rahaa ja omaisuutta tärkeämpää.
Jatketaan uuteen vuoteen sydäntä kuunnellen...

Talvi ei ehkä ole parhaimmillaan sään suhteen. Mutta joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo...

Ja kinkut ja kakut ja suklaat...

Pari päivää vielä saa nauttia levosta, ennenkuin työt taas kutsuvat.
Jospa harjoittelisin vähän pianoa...

... ja sitten lisää puuroa.

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...
Nautitaanko siitä nyt, ennenkuin se taas häviää loppuviikon sateissa?
Ehtisikö vauhdikkaaseen laukkaan lumihangessa... laskin vain leikkiä, en minä enää uskalla...
Mutta tekisi mieli!!

Muistan n. 12 vuotta sitten, kun käytiin lumisessa maastossa vuonohevosten kanssa, ja pellolla vuonis astui ojaan (oli paaaljon lunta, ojia ei näkynyt oikeastaan) ja minä - hups - jäin makaamaan lumen pehmeään kuoppaan. Tai en jäänytkään, mutta vasta monien mutkien kautta pääsin jaloilleni, jotta matka sai jatkaa. Maastolenkkeily vuonisten kanssa on aina kivaa!

Siis nautitaan lumesta, sammutetaan tietokoneet hetkeksi, heijastinliivi päälle ja ulos!! Nähdään...

Tähti loistaa tummansinisella taivaalla. Orvokki eteisessä kukkii joulutunnelmaa pimeään marraskuiseen maailmaan...

Puutarhankin asukkaat yllättävät, laitan marraskuisen malvan kuvan tulemaan seuraavaksi...

Lankku iltapalaksi. Sopisiko testata? Vuoden loppuun asti tai tämän viikon...

Siis että mitä tarkoitan?
KuntoPlus lehden viime numerossa oli kirjoitus lankusta, joka sai minut vähän innostumaan.
Kyseessä on staattinen treeni, joka alussa kestää ehkä minuutin,korkeintaan kaksi, mutta joka yksinkertaisuudessaan, oikein suoritettuna, antaa hyvää lisätreeniä selän ja vatsan lihaksille.

Okei, kirjoitettiin minuutista, kahdesta, korkeintaan 10 minuutista. Guinness ennätys aiheessa oli 70+ -ikäisellä naisella (USA), joka oli jaksanut peräti vähän päälle 30 minuuttia! Jos et ole kokeillut, saatat miettiä mitä ihmeessä siinä on niin raskasta ettei jaksaisi... Kokeile, googlaamalla löydät kyllä ohjeet, niin näet miten raskasta...

Eka kerralla jaksoin 28 sekuntia. Huh!!! (Kuntoni on kyllä nollan alapuolella). Mutta kun löytää oikeat lihakset niin... seuraavana päivänä jaksoin minuutin. Eilen onnistuin 1,5 minuuttia. En varmaan pysty lisäämään suoritusaikaa tässä vauhdissa jatkossa mutta... Kun laittaa kellon (puhelimen "sekuntimittari") nenän eteen niin jaksaa ehkä 10 sekuntia vielä senkin jälkeen kun olisi muuten lopettanut...

Mihin tähtään? En 5 minuutin suoritukseen, en 10 minuutin suoritukseen... Siis minkä takia sitten?
Heppatätinä haluan saavuttaa paremman tasapainon, hyvien vatsa- ja selkälihaksien ansiosta, jotta saisin hevosen paremmin ymmärtämään mitä haluan sen tekevän, ilman että tasapainoni puhuu ihan toista kieltä. Palikat oikeille paikoilleen, jotta hevonen ymmärtää vihjeeni...

Jumppaohjelmia on vaikka kuinka monta, mutta jos ei jaksa, viitsi, niin ei niistä ole hyötyä. Jos tätä jaksaisi, ehtisi, viitsisi, edes muutaman kerran, niin pari minuuttia päivässä olisi hyvä asia kropalle. Mikä ettei!

Hevoset ja Ratsastus, TunneHeveonen, Hippos ja Hästfocus. Kaikki sisältävät mielenkiintoisia, hyödyllisiä artikkeleita. Ja saavat minut innostumaan, nyt pitää päästä ratsastamaan, kokeilemaan, kuuntelemaan hevosta, pehmenemään käsistään...

Toivottavasti nyt viikonloppuna!

Hippoksen kolumnisti Kyra Kyrklund jakaa aina hyviä ajatuksia ja ideoita sellaisessa muodossa, että maallikkokin saa siitä jotain, vaikka tuskin pystyy nostamaan laukkaa oikein! Pitäisi melkein kerätä hänen kirjoituksensa yhteen kansiin oppikirjaksi...

Myöhäinen lobelia saa näyttää komeuttaan vielä ennen lumen tuloa. Se ilmestyi tillikylvön seasta ehkä kuukausi sitten, kun olin siivoamassa vanhat ruukut pois. Ja se on niin söpö, en voinut heittää pois.

Pienikin kukka on komea. Kuten orkideat luonnossa. Muistan kerran löytäneeni pieniä villejä orkideoita (neidonkenkiä?) Kuusamon vaelluksella. Keskellä metsää. Oli ihmeellistä, että niin kaunis, pieni kukka loistaa siellä missä harvoin joku näkee sen komeutta. Paitsi minä...

Jos pitää silmät auki, niin saattaa nähdä harvinaisuuksia, tai ainakin kauneutta siellä, missä ei odottaisi sen löytävän.

Harava kädessä nautin tänään mukavan lämpöisestä syysilmasta. En ollut kovin ahkera. Ulkona on vielä paljon työtä tekemättä. Ja jos yöllä sattuisi tuulemaan niin tämänpäiväisestä haravoinnista ei ole mitään hyötyä, en vienyt lehtikasoja pois. Kun sattui tulemaan muuta eteen, laitoin vain kasat vähän piiloon aidan alle...

Yhdessä ruukussa on vielä unikkoa, ei enää kukkivaa, mutta lehdet ovat niin kauniita, kuin koristekaalin lehdet! En raaskinut heittää pois. Vielä.

Yhden tummansinisen orvokin toin eteisen ikkunalaudalle, jospa se ehtisi aueta silmiään vielä ennen pakkasen tuloa (eteiseen nimittäin kyllä pääsee pakkanen, ei heti mutta pikkuhiljaa). Tähän aikaan vuodesta iloitsee jokaisesta kukasta.

Kotimatkalla tänään näin tien vieressä kukkivan lupiinin!! Pitäisi valokuvata, että uskoisitte...

Ja kauppojen hyllyissä tontut jo muistuttavat joulun kiireistä...

Kukkaruukku jäi viime syksynä ulos pakkaseen ja halkesi. Eipä hätää, enpäs heittänyt sitä roskikseen, vaan... tänä kesänä se sai esiintyä puutarhan "sisustusdetaljina", kun istutin siihen lempivärisen orvokin ja pari muuta tainta. Ei se pramea ollut, mutta hymyilin aina (ainakin sisimässäni) kun kävelin sen ohi. Muuten huonosti kasvava/kukkiva osa pyöreää kukkapenkkiä sai ruukun koristeeksi!

Hevoset ja Ratsastus är en intressant... anteeksi, on mielenkiintoinen lehti. Aina. Viime lehdessä oli muun muassa pienen pieni kuva vuonohevosista ja silmäni tietenkin liimautuivat siihen ja kuvan tekstiin.

Rajavaellus on talli Imatran seudulla. Tallin vuonohevoset tanssivat kerran vuodessa näin syyskesän aikaan flamencoa ja mitä kaikkea, tällä kertaa Nightwishin tahtiin. Ratsastajien asut vaihtuivat valkoisista juhlahameista mustiin Nightwish-musiikkiin sopiviin pukuihin. Hevosethan olivat luonnostaan vaaleita mustine siimoineen...

(skrollaa ensimmäisen linkin sivua muutama kuva alaspäin niin näet...)
kuvia kuvia kuvia

En siis itse nähnyt esitystä. Mutta verkosta löysin muutama tosi tunnelmallista kuvaa. Kaunista! Sinä iltana oli kuulemma myös usvaa ja täysikuu. Luontokin antoi parhaansa!

Seitsemäntoistavuotias harmaahallakko ilman keski-iän kriisiä sai tehtäväkseen ravata rauhallisesti puomin ja pienenpienen esteen yli. Satulassa istui keski-iänkriisiä miettivä aikuinen heppa"tyttö". Yllätys tuli heti puomin jälkeen: vuonohevoseen iski ilo kuin kirkkaalta taivaalta ja pieni este ylitettiin suurella marginaalilla komealla hypyllä.

Mitä tästä opin? Ei tarvitse aina tuijottaa omia kipuja ja ongelmia, joskus saa tarttua "ohikulkevaan" ilosalamaan, ja hypätä kyytiin. Nauroin. Taisi olla hassu näky. Ei tyylipisteitä ainakaan... Harmaahallakko olisi mielellään jatkanut, minä en tällä kertaa uskaltanut. Mutta ehkä ensi kerralla...

Taitaa olla syksy ilmassa. Hevosten pirteys herää taas, kuuman kesän jälkeen.

Sieniä: tatteja, rouskuja, "munasieniä", ja sitten tämä munavoileipä! Löysin kyllä sen nimikin netistä, jostain sieni-sivusta, mutta en muista enää. Hyvin paistettu, sanoisin :)!
Ruokaa kyllä löytyisi jos osaisi tunnistaa syötävät ja varsinkin herkulliset! Varovaisuus on kuitenkin tässä tapauksessa elintärkeää. Tapaan sanoa, että otan sienen koriini vain jos olen 150 prosenttisesti varma, että se on syötävä. Tänä vuonna en ole oppinut uutta lajia, vaikka niin toivoisin. Ehkä ensi vuonna...

Aion kuitenkin oppia jotain uutta tänä vuonna. Olen ilmoittautunut pianokurssille. Katsotaan mitä tenniskyynärpääni sanoo siitä... ja miten käteni toimivat siinä tehtävässä! Nyt pitää vain hankkia alkeisoppikirja, nuottivihko ja mappi nuoteille...

Harjoittelin tenniskyynärpäätä vähän pari päivää sitten, kun leikkasin vuonisrouvan harjaa. Onneksi vuonis piti päänsä aika alhaalla, muuten olisin kyllä saanut särkyä jälkeenpäin. Mutta kivaa se oli, rauhallinen vuonis melkein nukkui treenin jälkeen ja minä sain leikata ja jutella samalla sen kanssa... Terapiaa!

Valokuvan tilalle tulee äkkinäisesti piirretty Paint-kuva. Vuonis se pitää olla, joka tapauksessa.

Mulla on nimittäin vain miniläppäri sylissä nyt (ja kissanpentu, mutta hänelläkään ei ole valokuvaa siirtää blogiin :)...) kun huomasin että pieni kirjoitus olisi aiheellinen. Ruotsinkieliseen sivuun on kyllä tullut kirjoituksia jonkin verran. Ja kuvia.

On ihmeellistä miten yhtäkkiä saa kirjoittaa syksy kesän tilalle. Milloin se tapahtui? Viikonlopun sää ei ainakaan ollut sen pahemmin syksyinen, niin lämmin ettei puutarhassa saanut mitään aikaan... Mutta lehdet kellastuvat ja sienet odottavat poimijaa. Se on kyllä varma syksyn merkki.

Äsken tuli sadekuuro, ei siis ollut aihetta mennä puutarhahommiin, eikä metsäänkään. Nyt aurinko taas paistaa, jospa kuitenkin löytyisi tänään muutama tatti, hiekkatatteja ja voitatteja on, mahdollisesti myös herkkutatti. Kunhan vaan eivät olisi niin madonsyömiä! Taidan mennä katsomaan. Samalla kun pyöräilen pienen lenkin tallin ja hevostarhan ohi, jospa saisin vähän varsankuvia pääni kovalevylle taas. Ovat niin suloisia, ja kun ikäero on vain muutama päivä niin ovat kuin kaksoset. Komeita oriinalkuja!