Kävin juuri antamassa juotavaa hevosille ja sain päivän kohokohta. Taas kerran. Hevosten parissa. Ymmärrän kyllä miksi puhutaan hevosterapiasta. Siinä on jotain erikoista. Myös ratsastusterapia on minun mielestä ymmärrettävää. Kävin ratsastamassa vuonohevosia maanantaina, ja tunnen vieläkin "ilonsäteitä" siitä hetkestä... kun käyn ajatuksissani läpi mitä kiemuroita ja voltteja ja kokorataleikkaa-kuvioita siellä yritimme. Se antaa niin paljon!

Akateeminen ratsastustaito on myös tärkeä osa tätä terapiaa. Kun yritetään mahdollisimman "pienin elein ja vähimmin voimin" (=mun oma sananvääntö!) saada hevosta kuuntelemaan, tottelemaan, liikkumaan mahdollisimman pehmeästi... Pehmeys siinä ajattelutavassa ja yritys yhteisymmärrykseen hevosen kanssa muuttaa omatkin ajatukset pehmeämmiksi, ainakin luulen näin. On pakko ajatella pehmeästi. Ja sitten on se ilo, kun huomaa hevosen ymmärtävän, ja tekevän ilomielin sitä mitä siltä pyydetään.

Suuri haaste omalle kärsivällisyyden puutteeseen...