Onpas outo väritys yo kuvassa. Kun syysilta, viimeisten auringonsäteiden viileässä loisteessa, yöpilvien reunan takaa. Ei ihme että vuonohevonenkin moittii huonoa ruohon saantia. Talvi tekee tuloaan.
Mutta vaikka ratsastuskeli ehkä huononee, niin hevosen kanssa voi aina tehdä työtä. Liikuntaa voi tehdä monin tavoin, ja se on tärkeä kaikille, hevosille kuin ihmisillekin. Sen huomaa hevosestakin, miten tyytyväinen se näyttää olevan kun on saanut tehdä työtä.
Kävin ratsastamassa perjantaina, äitivuoniksen seurassa. Tästä vuonohevosesta taitaa tulla uusi suosikkini. Mitä paremmin ymmärrän sen antamia vihjeitä, sen tarkemmin voin kommunikoida sen kanssa, saada halutut liikkeet läpi. Aina kun yksi "ratsastustunti" on ohi, kun ajatuksissani käyn läpi mitä tapahtui, niin seuraava haaste, tehtävä, pulpahtaa esiin. Ensi kerralla minä keskityn... kokeilen... harjoittelen... Siirtymisiä. Pehmeitä. Siirtymisissä vika on minussa, eniten, tasapaino on joko edellä tai takana, tuskin koskaan oikeassa paikassa... Mutta minä kyllä vielä teen parannuksen! Yritän ainakin!
Ja hevosen kanssa oppii aina jotain. Omasta itsestään. Hevosesta. Kommunikaatiosta. Sama se onko kyseessä akateeminen ratsastustaito, lännenratsastus, centered riding, natural horsemanship...

Mulla ei ole ihan ajankohtaisia kuvia. Myönnän. Mutta voin kertoa, että tänään oli lunta hevosenkenkien alla ja valitettavasti myös niiden sisällä. Muuten ihan mukavantuntuinen ilma. Vuonisrouva oli saanut levätä muutaman päivän eikä meinannut ensin yrittääkään mitään, aivan kuten minä hölkkäämisen alussa, enhän minä jaksa. Mutta pikkuhiljaa pääsee "oikeaan hengitykseen" ja sitten voidaan jopa tehdä vähän työtä! Olin tosi tyytyväinen jälkeenpäin. Ainoa pyrkimykseni oli "pehmeät kädet", kuuliainen hevonen, liikuntaa vaikka vain kävellen, ja vähän taivutuksia. Ei pakottamista. Vuonis huomasi aika pian, että tänään kannattaa kuunnella, eikä vain kävellä omia teitä. Ja pehmeys pysyi. Kunnes jauhokuono päätyi heinäkärryyn, ennenkuin ratsastaja ehti reagoidakaan... No, ei vahinkoja. Vuonisrouva joutui vain odottamaan vielä vähän ennenkuin sai iltaheinänsä. Muuten hänkin oli tyytyväinen. Ainakin näytti siltä.
Ratsastusterapiaa ja hevosterapiaa parhaimmillaan!

Tällaiselta näyttää "vanha vuonisharja". Tallin pikkumies oli tänään eka kerta parturissa. Seisoi yllättävän rauhallisena. Ajatteli kai, että olipa korkea aika saada harja leikattu "ettei mua enää kiusata, nyt olen samannäköinen kuin kaikki muut vuonikset". Vaikka onhan se lyhytkin harja vielä vähän kihara.
Lunta maassa, kylmempää. Matkalla talliin, viimeisellä tienpätkällä, kävelimme silmät maassa: Kukahan on täällä kävellyt, nuori neiti Vuonis vaiko pikkumies? Ja kenen nämä isommat kavionjäljet? Lumi tuo uusia ajatuksia, uusia arvoituksia, tullessaan. Ja jäätä vesipaljussa. Sen kanssa saa nimenomaan leikkiä, on parempi kalastaa jääpalat pois, että vesi pysyy pitemmän ajan... vetenä, mutta hanskojen kastumista pitäisi välttää.
Kunnon vaatteet päälle vaan, niin ulkonakin pysyy lämpimänä.

Nyt alkaa siis syyskausi oikein kunnolla... ulkona sataa räntää, Stampe-pupulle pitää ottaa vähän heinää kesän sadosta. Vaikka löysinkin talon takana kukkapenkistä meheviä voikukanlehtiä. Onneksi en ollut niin tarkka kesällä kukkapenkkien suhteen... siihen jäi paljon pupuruokaa! Mutta kylmä tuuli sai Stampen epäröimään, kannattaako tulla ulos puukopista syömään? Niin voisi melkein itsekin ajatella. Kuitenkin, kunhan laittaa kunnon vaatteet päälle niin kyllä siellä ulkona pärjää, ainakin puolisen tuntia.
Mitähän kevään varsa ajattelee ensilumesta? Hänhän ei ole koskaan ennen nähnyt semmoista, tai tuntenut korvissaan ja silmissään... Pitäisi melkein mennä kysymään...

Kolmas kerta toden sanoo... Sakset ja kampa kädessä taas eilen, vuonisharja lyheni. Nyt kyseessä ei tietenkään ole sama harja kuin viimeksi :). Mutta tämäkin vuonis oli kärsivällinen, seisoi rauhallisesti, antoi aloittelijakampaajan saksia...

Tulos? Lyhyempi harja ainakin, ja pystyisempi :).

Miten vuonisharjaa pitäisi leikata?

Vuonohevosyhdistyksen kotisivuilta rotu-kappaleesta löytyy tarkemmat tiedot siitä. Hmm... pitää kai ajatella näitä vihjeitä itsekin ensi kerralla...

Eilen olin taas parturin hommissa :). Huomasin yhtäkkiä seisovani vuonohevosen edessä sakset ja kampa kädessäni. Toisen kerran elämässäni sain yrittää saksia sopivan kaaren suosikkihevoseni niskan koristeeksi. En ollut täysin tyytyväinen tulokseen, tälläkään kertaa, mutta hevonen seisoi rauhallisesti, sain puhua sen kanssa samalla, ja harja ainakin lyheni. Ensi kerralla paremmin, uskotaan.
Mulle tämäkin hetki oli terapiaa :).