Näin vanhan vuoden viimeisenä tuntina haluan toivottaa Hyvää Uutta Vuotta!

Olkoon uusi vuosi sisällöltään antoisa, mukava, opettava, mielenkiintoinen, levollinen... kaikkea sitä mitä sanonta "Siunattua Uutta Vuotta" sisältää...

Mukavat hetket hevosten parissa, tallissa, kentällä, maastossa... Luovat hetket käsityönurkassa lankojen, kynien, värien, paperien kanssa... Energiaa antavat hetket puutarhassa sään armoilla, vihreyden helmassa, kukkien loisteessa, ruukkujen mullan käsittelyssä...

Kaikkea sitä, mistä ihminen voi hyvin.

Yritetään muistaa, mitä on rahaa ja omaisuutta tärkeämpää.
Jatketaan uuteen vuoteen sydäntä kuunnellen...

Talvi ei ehkä ole parhaimmillaan sään suhteen. Mutta joulu on taas, joulu on taas, kattilat täynnä puuroo...

Ja kinkut ja kakut ja suklaat...

Pari päivää vielä saa nauttia levosta, ennenkuin työt taas kutsuvat.
Jospa harjoittelisin vähän pianoa...

... ja sitten lisää puuroa.

Lunta tulvillaan, on raikas talvisää...
Nautitaanko siitä nyt, ennenkuin se taas häviää loppuviikon sateissa?
Ehtisikö vauhdikkaaseen laukkaan lumihangessa... laskin vain leikkiä, en minä enää uskalla...
Mutta tekisi mieli!!

Muistan n. 12 vuotta sitten, kun käytiin lumisessa maastossa vuonohevosten kanssa, ja pellolla vuonis astui ojaan (oli paaaljon lunta, ojia ei näkynyt oikeastaan) ja minä - hups - jäin makaamaan lumen pehmeään kuoppaan. Tai en jäänytkään, mutta vasta monien mutkien kautta pääsin jaloilleni, jotta matka sai jatkaa. Maastolenkkeily vuonisten kanssa on aina kivaa!

Siis nautitaan lumesta, sammutetaan tietokoneet hetkeksi, heijastinliivi päälle ja ulos!! Nähdään...

Siis pari viikkoa sitten kuvattu. Luulin että minulla on vain myskmalva puutarhassa, mutta jostain olen saanut toisenlaisen pensaisemman malvan, ja se kukkii myöhään!!! Nimeä en tiedä, olisi kiva jos joku vihjaisi... haluan tietää kuka asuu puutarhassani! :)

Tähti loistaa tummansinisella taivaalla. Orvokki eteisessä kukkii joulutunnelmaa pimeään marraskuiseen maailmaan...

Puutarhankin asukkaat yllättävät, laitan marraskuisen malvan kuvan tulemaan seuraavaksi...

Lankku iltapalaksi. Sopisiko testata? Vuoden loppuun asti tai tämän viikon...

Siis että mitä tarkoitan?
KuntoPlus lehden viime numerossa oli kirjoitus lankusta, joka sai minut vähän innostumaan.
Kyseessä on staattinen treeni, joka alussa kestää ehkä minuutin,korkeintaan kaksi, mutta joka yksinkertaisuudessaan, oikein suoritettuna, antaa hyvää lisätreeniä selän ja vatsan lihaksille.

Okei, kirjoitettiin minuutista, kahdesta, korkeintaan 10 minuutista. Guinness ennätys aiheessa oli 70+ -ikäisellä naisella (USA), joka oli jaksanut peräti vähän päälle 30 minuuttia! Jos et ole kokeillut, saatat miettiä mitä ihmeessä siinä on niin raskasta ettei jaksaisi... Kokeile, googlaamalla löydät kyllä ohjeet, niin näet miten raskasta...

Eka kerralla jaksoin 28 sekuntia. Huh!!! (Kuntoni on kyllä nollan alapuolella). Mutta kun löytää oikeat lihakset niin... seuraavana päivänä jaksoin minuutin. Eilen onnistuin 1,5 minuuttia. En varmaan pysty lisäämään suoritusaikaa tässä vauhdissa jatkossa mutta... Kun laittaa kellon (puhelimen "sekuntimittari") nenän eteen niin jaksaa ehkä 10 sekuntia vielä senkin jälkeen kun olisi muuten lopettanut...

Mihin tähtään? En 5 minuutin suoritukseen, en 10 minuutin suoritukseen... Siis minkä takia sitten?
Heppatätinä haluan saavuttaa paremman tasapainon, hyvien vatsa- ja selkälihaksien ansiosta, jotta saisin hevosen paremmin ymmärtämään mitä haluan sen tekevän, ilman että tasapainoni puhuu ihan toista kieltä. Palikat oikeille paikoilleen, jotta hevonen ymmärtää vihjeeni...

Jumppaohjelmia on vaikka kuinka monta, mutta jos ei jaksa, viitsi, niin ei niistä ole hyötyä. Jos tätä jaksaisi, ehtisi, viitsisi, edes muutaman kerran, niin pari minuuttia päivässä olisi hyvä asia kropalle. Mikä ettei!

Hevoset ja Ratsastus, TunneHeveonen, Hippos ja Hästfocus. Kaikki sisältävät mielenkiintoisia, hyödyllisiä artikkeleita. Ja saavat minut innostumaan, nyt pitää päästä ratsastamaan, kokeilemaan, kuuntelemaan hevosta, pehmenemään käsistään...

Toivottavasti nyt viikonloppuna!

Hippoksen kolumnisti Kyra Kyrklund jakaa aina hyviä ajatuksia ja ideoita sellaisessa muodossa, että maallikkokin saa siitä jotain, vaikka tuskin pystyy nostamaan laukkaa oikein! Pitäisi melkein kerätä hänen kirjoituksensa yhteen kansiin oppikirjaksi...

Myöhäinen lobelia saa näyttää komeuttaan vielä ennen lumen tuloa. Se ilmestyi tillikylvön seasta ehkä kuukausi sitten, kun olin siivoamassa vanhat ruukut pois. Ja se on niin söpö, en voinut heittää pois.

Pienikin kukka on komea. Kuten orkideat luonnossa. Muistan kerran löytäneeni pieniä villejä orkideoita (neidonkenkiä?) Kuusamon vaelluksella. Keskellä metsää. Oli ihmeellistä, että niin kaunis, pieni kukka loistaa siellä missä harvoin joku näkee sen komeutta. Paitsi minä...

Jos pitää silmät auki, niin saattaa nähdä harvinaisuuksia, tai ainakin kauneutta siellä, missä ei odottaisi sen löytävän.

Harava kädessä nautin tänään mukavan lämpöisestä syysilmasta. En ollut kovin ahkera. Ulkona on vielä paljon työtä tekemättä. Ja jos yöllä sattuisi tuulemaan niin tämänpäiväisestä haravoinnista ei ole mitään hyötyä, en vienyt lehtikasoja pois. Kun sattui tulemaan muuta eteen, laitoin vain kasat vähän piiloon aidan alle...

Yhdessä ruukussa on vielä unikkoa, ei enää kukkivaa, mutta lehdet ovat niin kauniita, kuin koristekaalin lehdet! En raaskinut heittää pois. Vielä.

Yhden tummansinisen orvokin toin eteisen ikkunalaudalle, jospa se ehtisi aueta silmiään vielä ennen pakkasen tuloa (eteiseen nimittäin kyllä pääsee pakkanen, ei heti mutta pikkuhiljaa). Tähän aikaan vuodesta iloitsee jokaisesta kukasta.

Kotimatkalla tänään näin tien vieressä kukkivan lupiinin!! Pitäisi valokuvata, että uskoisitte...

Ja kauppojen hyllyissä tontut jo muistuttavat joulun kiireistä...

Kukkaruukku jäi viime syksynä ulos pakkaseen ja halkesi. Eipä hätää, enpäs heittänyt sitä roskikseen, vaan... tänä kesänä se sai esiintyä puutarhan "sisustusdetaljina", kun istutin siihen lempivärisen orvokin ja pari muuta tainta. Ei se pramea ollut, mutta hymyilin aina (ainakin sisimässäni) kun kävelin sen ohi. Muuten huonosti kasvava/kukkiva osa pyöreää kukkapenkkiä sai ruukun koristeeksi!

Hevoset ja Ratsastus är en intressant... anteeksi, on mielenkiintoinen lehti. Aina. Viime lehdessä oli muun muassa pienen pieni kuva vuonohevosista ja silmäni tietenkin liimautuivat siihen ja kuvan tekstiin.

Rajavaellus on talli Imatran seudulla. Tallin vuonohevoset tanssivat kerran vuodessa näin syyskesän aikaan flamencoa ja mitä kaikkea, tällä kertaa Nightwishin tahtiin. Ratsastajien asut vaihtuivat valkoisista juhlahameista mustiin Nightwish-musiikkiin sopiviin pukuihin. Hevosethan olivat luonnostaan vaaleita mustine siimoineen...

(skrollaa ensimmäisen linkin sivua muutama kuva alaspäin niin näet...)
kuvia kuvia kuvia

En siis itse nähnyt esitystä. Mutta verkosta löysin muutama tosi tunnelmallista kuvaa. Kaunista! Sinä iltana oli kuulemma myös usvaa ja täysikuu. Luontokin antoi parhaansa!

Seitsemäntoistavuotias harmaahallakko ilman keski-iän kriisiä sai tehtäväkseen ravata rauhallisesti puomin ja pienenpienen esteen yli. Satulassa istui keski-iänkriisiä miettivä aikuinen heppa"tyttö". Yllätys tuli heti puomin jälkeen: vuonohevoseen iski ilo kuin kirkkaalta taivaalta ja pieni este ylitettiin suurella marginaalilla komealla hypyllä.

Mitä tästä opin? Ei tarvitse aina tuijottaa omia kipuja ja ongelmia, joskus saa tarttua "ohikulkevaan" ilosalamaan, ja hypätä kyytiin. Nauroin. Taisi olla hassu näky. Ei tyylipisteitä ainakaan... Harmaahallakko olisi mielellään jatkanut, minä en tällä kertaa uskaltanut. Mutta ehkä ensi kerralla...

Taitaa olla syksy ilmassa. Hevosten pirteys herää taas, kuuman kesän jälkeen.

Sieniä: tatteja, rouskuja, "munasieniä", ja sitten tämä munavoileipä! Löysin kyllä sen nimikin netistä, jostain sieni-sivusta, mutta en muista enää. Hyvin paistettu, sanoisin :)!
Ruokaa kyllä löytyisi jos osaisi tunnistaa syötävät ja varsinkin herkulliset! Varovaisuus on kuitenkin tässä tapauksessa elintärkeää. Tapaan sanoa, että otan sienen koriini vain jos olen 150 prosenttisesti varma, että se on syötävä. Tänä vuonna en ole oppinut uutta lajia, vaikka niin toivoisin. Ehkä ensi vuonna...

Aion kuitenkin oppia jotain uutta tänä vuonna. Olen ilmoittautunut pianokurssille. Katsotaan mitä tenniskyynärpääni sanoo siitä... ja miten käteni toimivat siinä tehtävässä! Nyt pitää vain hankkia alkeisoppikirja, nuottivihko ja mappi nuoteille...

Harjoittelin tenniskyynärpäätä vähän pari päivää sitten, kun leikkasin vuonisrouvan harjaa. Onneksi vuonis piti päänsä aika alhaalla, muuten olisin kyllä saanut särkyä jälkeenpäin. Mutta kivaa se oli, rauhallinen vuonis melkein nukkui treenin jälkeen ja minä sain leikata ja jutella samalla sen kanssa... Terapiaa!

Valokuvan tilalle tulee äkkinäisesti piirretty Paint-kuva. Vuonis se pitää olla, joka tapauksessa.

Mulla on nimittäin vain miniläppäri sylissä nyt (ja kissanpentu, mutta hänelläkään ei ole valokuvaa siirtää blogiin :)...) kun huomasin että pieni kirjoitus olisi aiheellinen. Ruotsinkieliseen sivuun on kyllä tullut kirjoituksia jonkin verran. Ja kuvia.

On ihmeellistä miten yhtäkkiä saa kirjoittaa syksy kesän tilalle. Milloin se tapahtui? Viikonlopun sää ei ainakaan ollut sen pahemmin syksyinen, niin lämmin ettei puutarhassa saanut mitään aikaan... Mutta lehdet kellastuvat ja sienet odottavat poimijaa. Se on kyllä varma syksyn merkki.

Äsken tuli sadekuuro, ei siis ollut aihetta mennä puutarhahommiin, eikä metsäänkään. Nyt aurinko taas paistaa, jospa kuitenkin löytyisi tänään muutama tatti, hiekkatatteja ja voitatteja on, mahdollisesti myös herkkutatti. Kunhan vaan eivät olisi niin madonsyömiä! Taidan mennä katsomaan. Samalla kun pyöräilen pienen lenkin tallin ja hevostarhan ohi, jospa saisin vähän varsankuvia pääni kovalevylle taas. Ovat niin suloisia, ja kun ikäero on vain muutama päivä niin ovat kuin kaksoset. Komeita oriinalkuja!

Sataa, sataa, ropisee... Loma alkoi ja sadekin. ;)
Minkäs sille voi. Sadevaatteet etsitään kaapista ja ulos!

Kesä loppumassako? Ja minulla vielä monta kesä-puutarha-projektia tekemättä.
Kunhan pääsee välillä vuonohevosten pariin "työtä" tekemään niin puutarhahommatkin onnistuu. Jopa siivoamiset sisällä.

Tänäänkin niin pimeää ulkona, mutta jos ensin saa perunat kattilaan kiehumaan, ja pikkuhiljaa vatsan täytteeksi, niin eiköhän sais muutakin aikaan. Vattuja vois käydä katsomassa... Ja kukkapenkkejä perkaamassa. Syksyllähän on tärkeä perkaamisaika, suosikkikasveille pitää antaa lisää kasvutilaa ja vähän ylimääräistä hoitoa, että ehtivät kerätä voimia pitkän talven voittamiseen...

Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa! Sadepäiväkin on hyväksi! Oliko sitten loma vai ei!

(En olisi ehkä niin positiivinen sadepäivien suhteen, mutta katsos, olin pari päivää sitten ratsastamassa sateisella ratsastuskentällä läpimärän vuonohevosen selässä, vesi valui kypärän reunan yli, tippui nenänpäähän, ratsastuskäsineet läpimärät, kumisaappaisiin valui hevosen kylkeä pitkin vettä pikkuhiljaa, ja yhteistyö harmaahallakon kanssa oli mitä mahtavin! Hymy suunpielessä nautin täysin ratsastushetkestä, ja nyt jälkeenpäin muistan ja hymyilen. Sade ei aina häiritse! Ei lomaakaan!)

Lomaa oli pari viikkoa. Mitäs minä tein? ... Carpe diem, luulisin. Ei paljon semmoista mitä ehkä "olisi pitänyt"... Siis ihan oikein, niinkö?

Sitten taas töihin.
Ja juhannus tuli ja meni. Juhannuspäivänä sain laitettua lisää porkkanansiemeniä pariin uuteen, tosi pieneen "vihannespenkkiin". Piti vain saada nokkosjuuret pois ensin :). Kyllä minä nautin kuin sain tehdä rauhassa. Pieniä ruutuja siellä täällä puutarhan suosikkinurkassani. Ja viikko jälkeenpäin pieniä kauniita taimia tuli ylös! Aina vain yhtä mukavaa nähdä, että elämä jatkuu.

"Kanankoipilaatikoistani" olen poiminut vähän yhtä sun toista. Luulen, että siihen siemenpurkkiin oli vahingossa karannut suuri määrä paprikansiemeniä... Tulos on sen mukainen. Mutta nehän eivät ehdi enää mitenkään. Pitää katsoa ensi kerralla paremmin, mitä siemeniä siellä oikein on. :) Olen kyllä poiminut muutama nokkonenkin sieltä. Ei ole aavistustakaan, mistä semmoinen harvinaisuus on päässyt mun kukkalaatikkoon :)!

Ruohoa saa ainakin leikata. Ja kukkapenkkien reunoja putsata. Ja paljon muuta. Muuta joka päivä pitää muistaa, mitä carpe diem tarkoittaa. PIeni metsämansikka suuhun kivikkokasvieni viereltä. Ja pienen kukan tarkkailu vähän lähemmältä, miltä se oikein näyttää sisältä, ennenkuin se kuihtuu...

Parin minuutin pysähdys silloin tällöin, katsomaan, kuuntelemaan, miettimään, muuta kuin pakollisia. Niin voi ehkä paremmin jälkeenpäin.

Loma on alkamassa. Vihdoinkin. Puutarhassa kaikki sikin sokin. Ja rikkaruohot kasvaa. Ja kukat kukkii. Ja nyt on korkea aika nauttia kesästä, jos meinaa. Kukin omalla tavallaan.

Jotkut viihtyvät puutarhakeinussa kahvikupin tai hyvän kirjan kera. Minä nautin, kun saan tehdä mitä haluan. Vähän putsaamista siellä täällä, vähän kukantaimien siirtelyä, vähän haravointia, vähän Handyclipiä, ihan mitä tuntuu hyvältä ja mukavalta. Se on minun lomani.

Silloin ei myöskään huomaa selkäkipua, tenniskyynärpäätä tai muita vaivoja yhtä selvästi :). Ja sitten yhtäkkiä, kun se ajatus pulpahtaa mieleen, niin lähden vuonohevosia katselemaan, juttelemaan tallikoirien kanssa, tai, jos sataa, voi vaikka istua kissanpentujen kanssa keittiön lattialla.

Carpe diem, sanotaan.

Siemeniä sikin sokin kanankoipilaatikossa. Enpäs tiedä miten onnistuu. Ja kuinka kauan kestää ennenkuin tiedän mitä niistä tulee. Pienimmät, kanttiset lehdet voisivat olla "leijonakita", taimia on paljon, siemenethän olivat niin pieniä, niin pieniä. Eipä maksa paljon tämäkään huvi. Joten jatketaan.

Harmaahallakko yllätti minut eilen. Oli tosi tuulinen päivä, ratsastuskentän hiekka lensi välillä silmiin, luulin että vuonohevonen ihan kohta hyppää sivuun tai ryntää kentän toiselle puolelle... Mutta harmaahallakko käveli rauhallisesti, kuunteli, yritti kerran päästä kentän laidassa kasvavaan ruohoon, mutta hyväksyi protestini melko välittömästi, jatkoi kuuntelemista, ja lopuksi, kun ajattelin "kaula alas pitkäksi" ja laskin käteni rennoiksi, vuonohevonen yhtäkkiä haukotteli suuresti pari kertaa, niin että ohjat tuntuivat leijuvan ilmassa muutaman sekunnin ajan :)! Onko niin tylsää? kyselin, mutta muistan kuulleeni joskus, että jos hevonen haukottelee, niin se on hyvän olon merkki, se on rento, rauhallinen, eikä yhtään jännittynyt tai epämukavassa olossa. Joten minäkin siinä rauhoituin, ja kun menimme kentästä pois, niin hän ei edes yrittänyt napata ruohoa itselleen, vaikka nurmikkoa oli polun molemmilla puolilla. Vuonohevonen oli tyytyväinen. Kuten minäkin.

Ulkona on kevään kauniin päivä. Tietokone latautuu, pesukone käy. Kohta menen ulos pyykkinarua pukemaan :)!

Pieni kasvihuone odottaa vielä laatikossaan kokoamista. Ehkä se olisi päivän juttu. Ja sitten laitan multaa isoon "kanankoipilaatikkoon" ja kaadan sinne kaikki viime vuonna keräämäni siemenet. Kaikki pienet alut saa sitten oman purkkinsa, ja sitten tulee veikkauskilpailu oman itseni kanssa. Tämä on varmaan akleja, tämä on palava rakkaus, tämä on... rikkaruoho, tämä on päivänkakkara, tämä on pensee (suomenkielinen nimi orvokki?) ja tässä on varmaan... rikkaruoho... ja ... eikun.. varmaan... no vihreä kuitenkin!

Lupaan kertoa miten onnsituu. Jos nimittäin saan siemenet laitettua multaan tänään! Ylös, ulos ja mars!

Kevät saapui jo. Huomasitteko? Eikö? Ei hätää, kyllä tämä vielä pitkittyy. Ainakin voi näin uskoa, jos mene ulos tänään ilman takkia. Brr, kylmä tuuli...

Muutama peruna on pantu multaan kylvölaatikkoon eteisen ikkunalaudalle. Ihan vaan kokeeksi. Ja erilaisia kukansiemeniä on muutamassa purkissa olohuoneen ikkunassa. Ihan vaan kokeeksi. En siis usko kovin paljon hyvään tulokseen, mutta on vain pakko kokeilla kuitenkin. Sehän ei maksa ylimääräistä.

Viime kerralla oli kuva hevostarhasta ja pieni toivomus kuivasta ratsastuskentästä. Näin kävi. Viikko sen jälkeen oli aivan mukavaa ratsastaa kurssilla, saimme ihan kesäfiiliksiä, sekä vuonohevonen että minä. Ja kurssi meni hyvin. Sain muutaman tosi hyvän vinkin just senhetkisen vuonohevosen ratsastamiseen. Miten kontakti pidetään pehmeänä mutta hevoselle hyvin selvänä, ettei hän yritä "karata" käsistä. Itse sain määräyksen hengittämään, istumaan rauhallisena käsivarret rentoina. Tätä minä tarvitsinkin: painopiste alemmaksi satulaan eikä olkapäiden tasolla. Tiedän miten jännitän kun yritän liikaa. Itse asiassa hevonen pääsee enemmän tekemään hyvää työtä, kunhan minä en jännitä istunnalla, pohkeilla eikä käsillä...

Kuulostaa ehkä oudolta tämä edellinen, mutta on tosi mielenkiintoista yrittää yhä pehmeämmin ottein saada hevosta ymmärtämään. Ja hevonen on paljon tyytyväisempi jälkeempäin kun kamppailua on vältetty.

Voidaanko toivoa, että viikon päästä on ainakin jossakin tarhan nurkassa näin kuiva paikka vuonisten auringonottoon?

Eilen näin kuitenkin vielä, että löysivät puhtaan lumihangen johon piehtaroida, vähän talvikarvaa pois.

Minä tein oman osani siitä hommasta, talvikarvan poistamisesta nimittäin. Harjasin suosikkivuonistani ja otin suuri osa karvasta mukaan kotiin. En tahallani tällä kertaa, mutta kun se tahtoo tarttua ihan joka paikkaan! Leikkasin myös vuoniksen harjaa ja kotiin tultuani oli naama täynnä puolen sentin pituisia harjapiikkiä...

Luin vähän netistä Tampereen Hevosmessuista. Vuoniskatrilli pääsi kuulemma ykkössijalle!! Onnea osaanottajille!! Parin kuukauden kovat treenit takanapäin, niin kyllä voitto varmaan maistuu!! Nostan hattua! ... ja haaveilen joskus saavani itsekin kokeilla sellaista, ei kilpailussa, mutta muuten!

Luin edelliset kirjoitukseni ja saan yön sateen jälkeen todeta, että totta puhuin. Minkähänlainen ratsastuskenttä on näiden sateiden jälkeen...? Lumi on paljon likaisempi tänään kuin eilen... eli vanhat roskat tulevat esiin.

Toinen juttu joka tuli mieleen... Olen kyllä ruotsinkielinen mutta eikö suomenkielinen sanonta kuuluu: Hiljaa hyvä tulee. Tai jotain sinne päin. Se pätee varmaan siihen akateemiseen ratsastamiseenkin. Muistan lukeneeni jostain hevoslehdestä, että joku tunnettu hevosihminen on sanonut: Jos haluaa opettaa hevoselle jotain uuttaa nopeasti, niin kannattaa tehdä se hitaasti ja kärsivällisesti, silloin se parhaiten jää hevosen mieleen, ja nimenomaan positiivisena kokemuksena. Jos on hyvällä tuulella oppii paremmin uutta.

No, se riittänee tänä sateisena päivänä... paitsi että kevät tulee! Pitäisi saada kesäkukan siemenet multaan ikkunalaudalle nyt! Jospa ottaisin kuvan siitä todisteena, etten vain puhu valheita täällä, kun kukaan ei voi tulla EU-tarkastajan tapaan kontrolloimaan asiaa. :)

Ihan niinkuin heppojen talvikarvaa ei talli-iltapäivän jälkeen olisi riittävästi vaatteissa, kengissä ja suussa, niin pitää laittaa tällainen kuva ainakin itselleni katseltavaksi sillä aikaa kun kirjoitan tämän... :). Kun se "hevosmittari" on niin nollassa! Vaikka olikin vähän tallihommia hevosten parissa tänään.

Nyt ei tiedä päivästä toiseen, eikä edes aamupäivästä iltapäivään, minkälainen ratsastuskeli on kentällä. Toivon kuitenkin pääseväni kohta taas tämän vuoniksen, tai harmaahallakon, selkään. Toivon olevani silloin pehmeä, tasapainoinen, selkeä apujen käytössä ja muutenkin kuuliainen hevosta kohtaan. Aina voi toivoa!

Parin viikon päästä on akateeminen ratsastuskurssi. Mihin haluan silloin keskittyä? Mitä kysyä opelta? Onko hänellä viime kurssin jälkeen ehkä omia ehdotuksia, mitä minä voisin harjoitella, mitä olisi nyt tärkeää? Joka tapauksessa kuuliaisuus ja pehmeys on ykkössijalla. Sekä hevosella että minulla :)!

PS. Lisäsin uuden linkin Muidenkin ajatuksia -listaan. Hepola.vuodatus.net on sellainen iloinen ja piristävä paikka, jos ei jaksa lukea niin kuvia voi katsella ja voi ihmetellä miten aikuisen ihmisen suuret kädet voivat saada aikaan tällaista pientä mahtavan näköistä!

Kirjoittaminen on kivaa. Tietokone ei kuitenkaan aina ole samaa mieltä. Nyt oma galleria on oudon näköinen... :(. Yritin lisätä siihen uusia kuvia, mutta koko sivu muuttui... toivottavasti vain tilapäisesti.

Kuitenkin... eilen oli kevätiltapäivä vuonohevosten parissa. Tosi mukavaa, aurinkoista, lämmintä, hevoset hyvällä tuulella. Pari vuonohevosta sai tehdä työtä ratsastuskentällä, ja nuorin herra vuonis juoksi toisella puolella aitaa yrittäen ymmärtää mitä kiemuroita ja temponvaihteluja ne isommat teki kaksijalkaisten komentojen mukaan... Kohta hän kuitenkin väsyi siihen ja liittyi toisten vuonohevosten auringonottoon.

Kamera oli mukana ja yritin saada uusia näkökulmia kuviin, mutta menin sekaisin kun suosikkivuonis seisoi niin lähellä ja niinkuin puhui silmien kautta omista ajatuksistaan, tulevasta varsasta, ennenvanhaisista maastoretkeistä ja paljon muuta. Jäin kuuntelemaan, kuvien otto keskeytyi. Ihana hetki. Terapiaa!

Ehdin tänään ratsastamaan ennenkuin lumipyry alkoi.
Siihen olen tosi tyytyväinen. Kentän pohja ei kutsunut vauhdikkaaseen ratsastamiseen, välillä lumi oli kova, välillä hanki antoi periksi, vain "päärata" oli "turvallinen", mutta se ei haitannut minua, eikä vuonohevostakaan. Otimme iisisti, varovaisia taivutuksia suoralla linjalla. Muutama voltti. Taas taivutuksia. Sitten vähän irroittavaa ravia, vain pitkillä sivuilla ja pitkällä kaulalla, jotta mahdolliset kelin aiheuttamat kompastumiset ei haittaisi liikaa hevosen tasapainoa.
Oli tosi mukava, rauhallinen hetki. Kuitenkin vuonohevoseni oli entistä kuuliainen pieniin apuihin.
Kun olimme valmiita, ja kävelin tosi varovaisesti liukasta polkua pitkin, pelkäsin että hevonen lähtee edessä tai että minä liukastun sen jalkojen alle, mutta hän käveli mun olkapään kohdalla just niin varovaisesti kuin minäkin, ja sain melkein "nojata" häneen, kun omat jalkani eivät löytäneet sopivaa paikkaa... Yhdessä pääsimme turvallisesti tallin puomiin, ja minä tietysti kiitin häntä! :)
Muutama sekunti sellaista luotettavaa, yhteisymmärrystä... tai sitten olin ollut entistä varovainen pohkeillani enkä "jahdannut" liikaa missään vaiheessa, olin odottanut että hän vastaa omatahtoisesti apuihini... ja hän sitten kiitti näin...
En tiedä, mutta terapiaa kuitenkin!!

Omassa ideanurkassani tapahtuu hassuja... Bratznukke Cloe sai uuden aurinkohatun. Vanha kasettinauha löytyi laatikon pohjasta, sellainen mainosnauha. Näytin talon nuorimmalle, miten nauhaa voidaan vetää kasetista ja ... hain virkkuukoukun ja istuuduin pallille. Nauhan loppuosasta, johon ei voi äänittää mitään, sain sopivan koristenauhan hattuun. Kyllä oli hyvä fiilis kun sain tehdä jotain näin turhaa, kivaa, kokeilumielessä, muuten vain, ja sitten tulos oli niin hyvä! :) Tarkoitan: Cloe näyttää tosi tyytyväiseltä, vai johtuuko se vain valokeilasta joka tuo Bratznuken maailman keskipisteeseen? :)

Lumi ei näy sulavan ollenkaan. Parasta oppia pulkan käyttö... ajattelee nuori neiti Vuonohevonen.
Mutta minä olen aloittanut puutarhatyöt... No jaa, työksi sitä ei voida sanoa, mutta ostin kukkasiemenpussin tällä viikolla. Zuluaster nimeltään. Siniliila. Mukavan näköisiä ainakin pussin kuvassa.
Kävin myös katselemassa sitä vanhaa kotitekoista tiskipöytää, joka on siellä metsän reunassa syvässä lumihangessa ja josta tekisin istutuspöydän puutarhaan (sehän on niin muotia nyt). Haaveilin siitä jo viime kesänä, mutta se on tosi painava, miten saisin sen sieltä metsästä, ja mihin laittaisin sen? Siellä puiden alla se on edes vähäsen suojassa säältä, mutta puutarhassa sateet saavat vapaasti hakata sen vanhoja puupintoja... Nyt olen kuitenkin löytänyt sopivan suojaisan paikan, luulisin. Ja olen myös miettinyt miten saisin sen sieltä metsästä, pulkalla tietysti! Niin kauan kun on lunta maassa. Ainoa ongelma nyt on, että se on tiukasti kiinni jäisessä maassa. No, katsotaan onnistuuko kuitenkin... Terapiaa!

Huomenna on suunnitteilla ratsastusiltapäivä. Olen (taas) ilmoittautunut kurssille, ja haluaisin tietenkin treenata vähän enemmän, ja myös kokeilla edellisestä kurssista saatuja vinkkejä. Samalla syntyy varmaan lisää kysymyksiä ja ongelmia, joita sopii laittaa opettajan eteen ratkaistaviksi. Ennen kaikkea haluan jutella hevosen kanssa. Terapiaa!

Posliinimaalaus tänään oli mukavaa taas. Tätien kanssa naurettiin ja juteltiin kaikenlaista. Ja kulhoon tuli enemmän väriä vuonohevosvarsan harjaan, ja vähän mielikuvituksellisia kiemuroita pisteenä ii:n päälle. Terapiaa!

Talvi senkun jatkuu, muutaman päivän plussakelistä huolimatta.
Mutta hevosen talvikarvan lähtö kyllä selvästi puhuu kevään tulosta.
Ja mielessä alkaa liikkua ajatuksia kukista, puutarhasta, pääsiäisestä ym ym.

Sain toissapäivänä HevosetjaRatsastus-lehden 2/2011 postilaatikkoon. Paljon mielenkiintoista luettavaa taas.
Apassionatastakin oli mukava artikkeli houkuttelevine kuvineen. Yksi esiintyjistä oli klassisen ratsastustaidon perustajan lapsenlapsi, Goncalo Oliveira. Hänen isoisänsä Nuno Oliveira on henkilö, johon usein viitataan kun puhutaan akateemisesta ratsastustaidosta. Artikkelissa oli myös lyhyt selitys, mitä klassinen ratsastus oikein on.

"Klassisen ratsastuksen filosofiaan kuuluu, että rastsastaja kuuntelee hevosta ja oppiminen tapahtuu hevosen ehdoilla. Hevosta ei pidä pakottaa vaan ratsastajan tulee osoittaa hyvää hevosmiestaitoa ja tuntea hevosen psykologia ja fysiologia ja ymmärtää, kuinka se vastaa ärsykkeisiin. Ratsastustekniikassa keskeistä on istunta.--- Klassinen ratsastus ei ole kilpailua muita ratsukoita vastaan. --- Tavoitteena on kokoaminen, helppous, rentous, tarmo ja tietenkin korrekti istunta, Goncalo Oliveira toteaa."

Näin siis Hevoset ja Ratsastus -lehti.
Ja tällaiseen "ratsastustaitoon" minä haluan pyrkiä.

Katsotaan tuleeko sopiva hetki jatkaa treenaamista nyt viikonloppuna...

Tässä suomenkielisessä blogissani on vuorossa 55. kirjoitus. Ruotsinkielisessä on jo 100 kirjoitusta... Se tarkoittanee, että puhun suomea puolet vähemmän kuin ruotsia... Joo, pitää kai paikkansa.

Mutta ratsastan vuonohevosia molemmilla kielillä yhtä paljon. Jos läheisyydessäni olisi enemmän suomenkielisiä heppaihmisiä puhuisin vielä enemmän...

Tänään pääsin taas taivutuksia treenaamaan. Mutta totesin, että kuskin pitäisi käydä itse treenaamassa taivutuksia... Mulla on kyllä muutama fysioterapeutti-käynti takana, tenniskyynärpään takia, mutta muukin kroppa on jäykkä... Sen huomasin viikko sitten kun ratsastin ilman satulaa, en kyllä oikein pysynyt paikallani hevosen selässä. Jos yläkroppa olisi liikkuvampi, olisi ihan toinen tilanne.

Tänään kuitenkin vanha vuonisrouva oli hyvällä ja rauhallisella tuulella. Kuunteli, kysyi, liikkui, ihmetteli ristiriitaisia apujani, mutta jatkoi työskentelyä. Ihan mahtava tunne jälkeenpäin!

Ja talvikarva lähtee... :) ... :(... kelpaako hevosen talvikarva huovutukseen?? Onko joku yrittänyt? Tein kesällä pienen hevospään lampaanvillasta ja päälle hevosen talvikarvaa, mutta ei se oikein meinannut pysyä "koossa"...

No, niitä ideoita tulee ja menee, ja ne arkistoidaan, joskus seuraa tuloksiakin. Pääasia on, että on mukavaa tekemistä! Omassa ideanurkassaan!

En lähetä ystävänpäiväkortteja. Yleensä. Mutta kun kameralinssin eteen tuli tämmöinen kuva niin on pakko laittaa eteenpäin. Jano on iso. Vesipaljuun mahtuu kaksi jauhokuonoa, jos ollaan tarpeeksi kavereita. Paljusta näkyy vain kolmasosa, luulisin, lunta on paljon, ja kun lämmintä vettä on kaadettu paljuun niin se uppoaa lumeen.
Minullakin on jano. Tekisi mieli treenata viime viikonlopun ratsastuskurssilta saatuja opetuksia. Mutta kuumetta on 38 astetta, joten parasta pysyä sisällä, ja eniten makuulla. Saa treenata mielessä nyt.

Outoa mitä auringon säteet tähän aikaan vuodesta tekee ihmiselle... Puutarhasta alkaa unelmoida, uusia projekteja, uusia lajeja, uusia asetelmia... Mutta siellä suosikkinurkassahan on vielä ainakin metrin verran lunta!! Se ei taida haittaa ihmisen mieltä... silmä näkee ne vihreät versot siellä lumen alla jossain... Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan.

Posliinimaalausta siihen asti. Vähän isotassuja purkin kylkeen, ja ehkä samanlainen purkki vuonohevosaiheilla. Katsotaan mitä ehtii ennenkuin kurssi päättyy taas, ja kevättouhut vie aikaansa...

Viikonloppu on ollut täynnä vuonohevosia, ratsastamista, akateemista ratsastustaitoa, ja vähän muutakin. Olen nauttinut täysillä. Vaikka hermotkin ovat olleet pinnalla silloin tällöin. Miten pärjään, miten jaksan, millä tuulella hevonen on...

Mitä olen oppinut? Lyhyesti:
1. missä jalkateräni keskeisin kohta on, siis missä tasapaino tuntuu parhaiten, jonka seurauksena sain pidentää jalustinhihnan pari reikää :)
2. missä hevosen takajalat ovat ja miten pitää kuunnella/tuntea jotta tietää miten hevonen työskentelee (ja kun hevonen on joutunut kunnon työhön, niin huomaa miten tyytyväinen hän on jälkeenpäin)
3. missä omat käteni/käsivarret EIVÄT saisi olla, ja miten huonosti jännittyneet käsivarret tomivat, jonka seurauksena huomasin, taas kerran, miten vähän tarvitsee pikkusormea liikkua jotta hevonen vastaa, joo, mä kuulin jo, ei sun tarvitse huutaa :)

Treenaamista siis on. Hyvä näin. Tänään otan kuitenkin vähän iisisti, koska kroppa ei ole tottunut näin tehokkaaseen liikuntaan :). Jospa löytyy pensseli käteen, tai virkkuukoukku? :)

Täältä tullaan! Ei tämä lumi minua estä! Olen nuori, vahva ja kaunis!!

Siis se on nimenomaan tämän nuoren vuonisherran omat sanat... ei minun :)... tulkinta vain on minun. Kuva on otettu ennen viimepäivien sulakeli, joten lumi oli kevyt ja pehmeä, kuten näkyy.

Kävin eilen vuoniksia tapaamassa. Se auttaa kaikkiin vaivoihin :). Jopa tenniskyynärpää paranee samalla hetkellä kun näen hevosia juoksemassa, syömässä tai vain lepäämässä. Annoin vähän välipalaheiniä niille ja sain samalla sopivan juttelutuokion. Sanoivat nauttivan jo auringon säteistä, kevät tulee... Karvaan lähdöstäkin sen jo huomaa. Ei kaikilla vielä, mutta pieni varoitus tulevasta: Kohta saa hangata itsensä lumeen ennen kuin menee sisään tallireissun jälkeen. Ellei halua niitä hevoskarvoja voileivän päälle :).

Toissapäivänä olin ratsastamassa. Tuntui oudolta. Kunnon ratsastaminen on jäänyt vähiin viime viikkoina, ja sen huomaa heti kropassa, ja ehkä päässäkin. Taidan ajatella vähän niinkuin vuonikset, odotan kevään ja hyvän ratsastuskelin tuloa, jotta saisin ratsastaa oikein kunnolla. Mutta kyllä tämänkin viikon ratsastus oli omalla tavallaan nautinto. Vuonohevoset olivat kuuliaisia, yrittivät, kysyivät, tarkistivat myös olenko hereillä vai saavatko he tehdä omia kiemuroita radalla... :). Olen viime aikoina lukenut monessa hevoslehdessä ja nettisivulla, miten tärkeä on muistaa pitää hauskaa hevostensa kanssa. Etteivät hienot tulokset olisi ensi sijalla, vaan ihan tärkein asia - koska kyseessä on elävä olento jonka kanssa voi kommunikoida - tärkein olisi yhteistyö ja ilo tehdä työtä yhdessä.

Winston Churchill on kuulemma sanonut (luin sen tytön hevoslehdestä äsken): There is something about the outside of a horse that is good for the inside of a man. Ja sen voin kyllä allekirjoittaa! Jatketaan tallihommissa (vuono)hevosten parissa, vieressä ja kanssa!

Katajanoksa on piikkinen, ei kuitenkaan yhtä piikkinen kuin joulukuusi, joka joutui ulos lumihankeen eilen. Se oli piikkinen vaikka olin leikannut kaikki oksat pois, ja piikit olivat pääosin lattialla... Kuivuudesta huolimatta kuusessa oli vaaleanvihreät "tupsut", joka olisi sopinut pupulle tai vaikkapa hevoselle...

Piikeistä puheen ollen... Piikkiössä(kin) on vuonohevosia... Hepojoen Vuonohevoset on tallin nimi, valitettavasti heillä ei näy vielä olevan uusi nettisivu valmiina, mutta odotetaan...

---

TunneHevonen on mukava hevoslehti, johon tutustuin ennen joulua. Viime lehdessä oli artikkeli Craig Stevensistä. Paljon hyvää ja mielenkiintoista luettavaa:

"Jokainen hevonen kehittyy hyvän kouluratsastuksen myötä ja jos sillä ei ole terveysongelmia tai vakavia rakennevirheitä tai -vikoja, niin korkean koulun työskentely on jokaisen hevosen ulottuvilla. Tätä artikkelia lukiessasi, minulla on ratsastajia tekemässä piaffea suomenhevostensa kanssa, löysällä ohjalla ja erittäin kauniisti. Tietenkin kouluratsastus on helpompaa hevosella, joka on kasvatettu siihen tehtävään! Minua ei ole "rakennettu" pelaamaan koripalloa, mutta jos tekisit siitä hauskaa, niin voisin olla siinä hyväkin. Tällöin minun pelaamani koripallo, olisi ainutlaatuisesti minun tapani tehdä sitä. Hyvä kouluratsastus tuo esiin kauneuden sekä hevosessa että ratsastajassa."

Tämä on totta. En ole urheilijatyyppiä, enkä tykkää lentopallosta yleensä. Mutta monta vuotta sitten olin nuorisoleirillä, johon tietenkin kuului lentopalloturnaus hiekkarannalla. "Aikuisena" olin yhden joukueen "johtaja". Ja meillä oli tosi hauskaa, ja voitettiin monta matsia, tein myös monta "mahdotonta pelastusta" pehmeään hiekkaan heittäytyessäni. Se ei varmaan tule toistumaan, mutta se on esimerkki Craig Stevensin toteamuksesta.

"Tärkein asia, mitä hevosen kanssa voi tehdä, on jaetun harmonian ja nautinnon tunteen kehittäminen. Kehitä hevosessa halu päästää irti ja rentoutua: notkea hevonen likkuu sulavammin ja rauhallisemmin kuin jännittynyt hevonen. Jännitys on sekä fyysistä että psyykkistä. Et voi olla notkea jos olet vihainen, peloissasi tai hätääntynyt eikä hevosesikaan voi."

"Tärkeää on auttaa hevosta palaamaan rauhalliseen olotilaan, avoimuuden tunteesseen ja siihen potentiaaliin jollaiseksi se on syntynyt. Ja minun täytyy sanoa, että samaa koskee ratsastajia. Ihminen on erittäin varuillaan oleva ja stressaantunut eläin. Kun uskallamme aidosti tuntea, kuinka paljon rakastamme hevosia, antaa se mahdollisuuden auttaa sekä hevosta että ratsastajaa elämään onnellista elämää."

Näin siis TunneHevonen, josta löytyy lisätietoja sivulla http://www.tunnehevonen.fi/.

Kylmää ja lumipyryä, mutta silmissä loistaa odotus: milloin pääsen riehumaan?
Tai kysymys: missä viereisen pulkkamäen "lapset" ovat? Niistä on mukava seura, ja heidän huutamiset ja nauramiset saa minut leikkimään nuorimman vuonisherran kanssa, pyörimään piirileikissä hampaani hänen hännässään, ja päinvastoin. Joskus onnistumme vetämään koko lauma mukaan isoon ympyrään hurjaa vauhtia...
Seitsemän vuonohevosta piirileikissä on mukavaa katseltavaa. Lumipyryssä tai vaikkapa 15 asteen pakkasessa...
Ystävä kävi ratsastamassa vuonohevosensa kanssa talvipakkasissa ja ihmetteli kulkusten ääntä avotaivutksissa ja sulkutaivutuksissa, kunnes katsoi taakse ja huomasi pienet jääpalat vuoniksen hännässä, siellä kuulostivat kuin arvokkainta kristallikruunua! :)
Toivon kuitenkin vähän "sopivampaa" talvikeliä, jotta pääsisin ratsastamaan ilman viiden toppatakin ja -housun varustetta, minulla kun on muutenkin vähän vaikea päästä hevosen selkään... :).

Kuulin että naapurikaupungin kukkatavaratalossa kesäkukkasiemenien menekki on suuri. Nyt on oikea aika suunnitella kesän loistoa. Mutta minulla kun on vielä joulukuusi sisällä... kasvava mutta kohta "neulaton"... siinä on tosi kauniin keväänvihreät tupsut. Eihän kesää voi vielä ajatella! Carpe diem, nyt on nyt, ja nyt on talvi! Ylös, ulos ja hankeen... lumikolan kanssa... :) tai :( riippuen onko lumi kevyttä vai raskasta!

Tähän olisi syytä laittaa tosi mahtava talvikuva lumihangessa riehuvista vuonohevosista ja kimaltelevista huurretähdistä tai jostain... ja pöydällä on upouusi fiksu kamera kaikkine toimintoineen... eikä kuvaa ole...
Laiskuutta joulun ja uudenvuoden jälkeen...?

Ehkä.

Tai sitten uudenvuoden aikaista mietteliäisyyttä, ei lupauksien antamista sinne tänne, mutta vähän ajatuksia siitä, mihin voisi keskittyä enemmän uuden vuoden alkupäivinä edes... Keskittyä kuuntelemiseen. Omaa itseään. Kehoaan. Omaisiaan. Lähimmäisiään. Hevosiaan. Että mahdollisesti syntyisi vähemmän väärinkäsityksiä ja ristiriitoja...

Aina voi toivoa.