Ulkona on keväinen tuoksu. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Kevätsade houkuttelee pihan vihreyttä esiin koleasta ilmasta huolimatta. Kohta lehtiharavaa ei enää tarvitse käyttääkään. :)

Mutta aikoimukseni on kyllä ehtiä putsata vähän lisää. Huomennahan on perinteinen puutarhapäivä, eikö? Omatekoista simaa löytyy jääkaapista, jos sattuu jano yllättämään. Tippaleipiäkin on hankittu, kaupasta.

Puutarhassa ei kuitenkaan vielä tarvitse tehdä suuria. Luntakin saattaa tulla vielä. Odotetaan, venytetään tätä ihanaa kevät-kesä-vaihetta vielä. Kohta se kuitenkin räjähtää ja yllättää. Nyt nautitaan vaan. Katsotaan. Kuunnellaan.

Tähän sopisi heppakuvia, iso kasa, mutta nyt on muuta tekemistä kuin kuvien siirto mapista blogiin. Ulkona paistaa aurinko. Lehtiharava odottaa jo. Ja jos onnistuu niin saan isotassuisen kissan seuraksi puutarhahommiin.

Otin pari lomapäivää. Oli pakko. Sisimpäni huusi sitä.
Nyt olen käynyt ratsastamassa pari päivää peräkkäin. Aivan ihanaa. Kropassa tuntuu, mutta sama se.
Eka päivänä yritin ratsastaa kunnolla, tehdä oikein, harjoitella kaikkea. Hevonen tuntui ja kuulosti tyytyväiseltä loppuverryttelyssä. Sellainen ihana lepo olo.
Toisena päivänä päätin olla yrittämättä. Pitkät ohjat. Ei varsinaisia apuja. Ei mikään pakkoa. Mutta hevonen kuunteli yhä tarkemmin. Pieni pikkusormen liikahdus pitkillä ohjilla sai hänet kääntämään korvansa minuun päin, siis mitä sanoitkaan, mitäs minä nyt teen? Näinkö? Ja loppuverryttelyssä, volttien, taivutuksien ja kiemuroiden jälkeen, koin, että pitkin ohjin saa hevosta käynnissä sekä hiipimään hiljaa että kävelemään reippaasti. Kuuliaisuus oli parhaimmillaan.
Edessäni keinui leikattu harja hevosen askeleen tahdissa, korvat kysyivät välillä, tuleeko uusia ohjeita, vai ollaanko vaan? Ollaan vaan, olet tehnyt tarpeeksi tänään, hyvä kaveri, vastasin, ja hevosen pää painui alas nuuskien mahdollista ruohonalkua.

Scillojen vieressä kasvaa rautaa. Siis vaihtoehto pillereihin. Tapaan kerätä näitä polttavia hirviöitä keväällä, kuivattuina ne sopivat leivän päälle (makkaraviipaleen alle piiloon). Silloin ei tarvitse ostaa rautaa apteekista. Näitähän tulee aina, joka paikassa, yhä uudelleen... Jotain hyötyä niistäkin voi olla. Liemikuution kanssa keitettyyn veteen niistä tulee sopiva välipala sämpylän kera.
En siis enää näe punaista vaikka esiintyvät sinnikkäästi puutarhassa. Suurin osa heitän kyllä pois, mutta kun kerran kelpaavat ruoaksi niin en viitsi tuhlata energiaa ajattelemalla negatiivisesti.
Mieluummin keskityn ajatukseni valoisampaan. Jos vain voin.
Bellis auttoi minua tänään ajattelemaan muuta.
Talvitakkikeliä huolimatta se näytti vaaleanpunaisen kukkansa iltapäivän auringonpaisteessa. Lämpöä oli noin viisi plussan puolella. Katso vaikka kuva tässä: mitthobbyrum.blogspot.com. Puutarha herää, kevät tekee tänäkin vuonna tuloaan ajoissa.

Nyt olisi kai korkea aika laittaa lisää siemeniä multaan. Edelliset ovat jo itäneet. Dahliasta ei näy vielä elon merkkejä. Toivon. Viime keväänä en olisi jaksanut odottaa sitä, ellen olisi laittanut muutaman auringonkukan siemenen samaan purkkiin. Kun auringonkukat alkoivat näkyä, niin dahliakin osoitti elämänhalunsa. Ja siitä tuli kesän ilopilleri, niin tummanpunainen kuin se olikin. Mutta "itse herätetty" eloon talviunen jälkeen on jotain erikoista. Eihän meillä niin suotuisa perunakellari ole, vai onko?

Tallivuoroja on mahtunut tähän viikkoon muutama. Hevosen selkään en ole ehtinyt, mutta vuonohevosten talvikarvaa olen tuonut kotiin aikamoisen määrän. Ja jo vain se, että saa tehdä vähän sitä ja tätä tallin ympärillä, pientä hyödyllistä, tekee hyvää.

Oma piha on toinen juttu. Mutta kyllä minä täälläkin rupean haravoimaan. Vaihdoin kesäverhot ikkunaan tänään, joten piha näkyy nyt paremmin, muistuttaen minua ... Jospa lähtisin vielä ulos korjaamaan pois nuo vanhat oksat tuosta nurkasta...

Ulkona sataa lunta ja pohjoistuuli on vihainen. Se tietää että kevät tekee tuloaan kaikesta huolimatta.

Jos ei tee mieli vetää taas talvitakki kaapista, niin voi aina tehdä kuin kissat. Löytää mukava tuoli, mukava asento, ja vaipua unten maailmaan.

Tai katsoa vanhoja kuvia. Suunnitella kesän suosikkitoppi, onhan niitä lankakeriä kaapissa vaikka kuinka paljon. Sellainen yksinkertainen, t-paidan päälle vedettävä, ilmava, mukavan värinen. Minulla on idea. Katsotaan tuleeko siitä mitään...

Joskus on vain pakko katsoa vanhoja kuvia. Uppoa viime kesän kauneuteen. En muista säästä mitään, mutta kukat!! "Ethän unohda minua..."

Mikä suosikkikukka tämä kesä tuo tullessaan? Tai yllätys. Minkä takia nuppu on roosa, kukkahan on taivaansininen!! Viime kesänä toin lapsuuteni kotinurkilta akleijan. Yksi nuppu alkoi pikkuhiljaa varoittaa, se oli selvästi keltainen! Minähän en tykkää keltaisista kukista yleensä... Pieni pettymys alkoi kasvaa sisimmässäni...

Nupusta tulikin kuningatar. Kermanvalkoinen. Aivan ihana!

(Akleijan kuva näkyy toisessa blogissani, mitthobbyrum.blogspot.com, jos kiinnostaa.)

Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen...
Ei enää kauan...
Eilen kiuru huusi: "Kevät on tullut, usko pois!"

Entäs puutarha?
Minulla on tämän kevään ensimmäiset siemenet parissa purkissa olohuoneessa. Käytän vessapaperihylsyjä "turveruukkuina". Toivottavasti onnistuu.
Lisää "turveruukkuja" laitan "käyntiin" ihan kohta. Vähän silkkikukkia ja leijonankitaa. Ruusupapu ehtii varmaan vaikka odotan vielä pari viikkoa.
Allergiani takia en kestä kovin paljon "tuoretta vihreyttä" täällä sisällä, joten se jarruttaa vähän.
Ulkona odotan seuraavaksi kevätkaihonkukan nuppuja. Vielä tuskin näkyy lehiäkään, mutta kyllä ne sieltä.

Ihana ratsastus eilen illalla. Ensin kentällä. Se oli kuivunut aika hyvää tahtia viime päivinä. Enää pari aurinkoista päivää, niin se on paras mahdollinen alusta.

Loppyverryttelyksi puolen tunnin rauhallinen kävely metsätiellä. Kaksi pystytukkaista vuonohevosta, kolme "hevostyttöä" ja ihana kevätilta. Sitä voisi sanoa armoksi. Tai niinkuin Jean-Fransois Pignon vastasi, kun häneltä kysyttiin, miten hänen mahtava yhteistyönsä hevostensa kanssa on mahdollista: Jumala. (Hänen kotisivustaan voi lukea lisää ja katsoa ihania kuvia.)

Kevät tekee tuloaan. Hyvin selvästi.

Töyhtöhyyppä (löysin käännöksen sanakirjasta äsken :)...) tuli myös, tänään. Tai niitä oli kaksikymmentä, ainakin. Ikkunoiden pesu jäi hetkeksi unholaan kun näin ja kuulin niiden tuloa. En olisi uskonut korviani mutta kun satuin näkemään. Tyypilliset leveät siivet ja lintujen tyypillinen "heiluva" lento. Isä opetti minulle aikoinaan sen. Että siitä nimenomaan tunnistaa töyhtöhyypän.

Katselin kukkapenkkejä, en uskonut löytäväni mitään vielä. Mutta ne tulevat uskollisesti. Akleijat. Scillat. Löysin myös syksyllä unohtuneet rikkaruohot, kuten voikukan lehdet... Mutta Stampe tykkää niistä, ei hätää.

Stampe pääsi ulos tänään, kävelylle. Ja sai manikyyrinkin. Hyvin tarpeellista. Hän oli niin kiltisti sylissäni sillä aikaa, ihan kuin olisi istunut jossain kauneushotolassa lukemassa pupujen aikakauslehdessä jotain mielenkiintoista... Hän tunsi varmaan kaikki kevään ihanat tuoreet tuoksut nenässään, ja haaveili kesästä... Kuten ihmisetkin.

Latomeressä on vapautta. Siinä voi hengittää vapaasti. Ei rajoja.

Ja jos aukio on liian aava, niin viereisellä ojanpientareella on aina jokin mielenkiintoinen kukka, ruoho tai pieni ötökkä, johon voi keskittyä.

Akvarellin maalaamisessa on myös vapautta, terapiaa. Se on listalla aika ylhäällä. Siis "mitä minä nyt tekisin kun on niin paljon aikaa"-listalla.

"Mitä minä nyt tekisin kun on enää kymmenen minuuttia aikaa"-listalla on m.m. vessapaperihylsyjen muuntaminen istutusruukuiksi. Luin mineden-blogissa (mineden.blogspot.com) miten istutusruukkuja voi itse tehdä vanhoista lehdistä. Hyvä idea! Ja sitä voi muunnella omien olosuhteiden mukaan!

Sattui nimittäin niin, että eilen en kävellyt kukkakaupan ohitse, vaan menin ovesta sisään... Tulin sieltä pois iso irtojäätelötuutti kourassa. Siis en. Mutta olin ostanut ison tuutin arvosta siemenpusseja. Olen nimittäin luvannut itselleni vähän ylimääräistä "tuhlausta" semmoiseen, kun yleensä kesällä tyydyn 50 sentin jätskituutteihin... Irtojäätelö ei ole minulle tarpeellista, mutta uusien kukkilajien kokeilu kyllä! Tai eihän se tarpeellista ole, mutta hauskaa!

Lupaan kertoa miten menee...

Kissan lähellä on hyvä olla. Kuten hevosen.
Muuta en tarvitse sanoa tänään. Rauhallista. Vaikka oikeastaan pitäisi jatkaa arkiaskareita...

Ulkona sataa. Puutarha vielä liian luminen. Ei tarvitse sielläkään mitään. Muuta kuin suunnitella. Miettiä että mitä kukkia suosikeiksi tänä kesänä? Tai vihanneksia.
Luin viime vuoden puutarhakirjaani. Mielenkiintoista :). Olin innostunut silloin syksyllä. Suunnittelin... Kyllä vielä tänä vuonnakin. Kunhan lumet sulaa ja vähän rupee näkymään vihreää... Silloin on vain pakko kiertää puutarhassa, katsoa, koskea, miettiä, kuunnella samalla kevään ääniä. Myöhään illalla juuri ennenkuin linnut menevät nukkumaan. Tai juuri silloin kuin yölinnut alkaa kuulua... Kevät tulee. Kuunnellaan.

Jauhokuonoiksi sanotaan joskus. Vuonohevoset. Se on totta, se näkyy selvästi.
Eka tapaaminen aikoinaan oli n. 1997, kun tapasin kaksi Norjasta tullutta vuonohevosta Uudessakaarlepyyssä (Pohjanmaalla), Markenin eläinpihalla. Siitä lähtien vuonohevonen on ollut ehdoton ykkössuosikki. Leveän selän mukavuus, ja hevosen rauhalliset liikkeet sopivat minulle.

Nyt on kyllä näin, että nautin kyllä vauhdistakin. Mutta sitäkin kyllä riittää näillä nelijalkaisilla. Olen kerran ollut slalommäessä. Oli kyllä mukavaa. Nautin vauhdista. Nautin tuulesta kasvoissani. Mutta jälkeenpäin ajattelin, että mieluummin nautin samasta vauhdista ja tuulesta hevosen selässä, joko pitkällä pehmeällä metsätiellä tai sitten esteradalla. Sen jälkeen en ole seisonut slalomsuksilla mutta kylläkin "satulajalustimissa".

Muuten, jos haluatte tavata vuonohevosia, niin tästä (markens.webs.com) osoitteesta löytyy ne kaksi, jotka tapasin aikoinaan, ja pari muutakin! Muuten löytyy kyllä vuonohevosia Suomesta vähän sieltä täältä. Useimmiten norjalaisittain leikatulla harjalla, joskus harja jää vahingossa, laiskuudesta tai tahallaan leikkaamatta. Mutta mukavia jauhokuonoja kuitenkin!

Hei. Missä mennään?
Eilen käytiin metsäkävelyllä vuonohevosen selässä, siis hevonen käveli, minä selässä. Kaksi vuonista ja rauhallinen kävely pehmeällä metsätiellä, ympärillä kesäaikaan heräävä metsä. Olin jonossa viimeisenä, ja jouduin käyttämään puoliotteita aika tiuhaan tahtiin, ettei mun hevonen häiritsisi toista. Puolessa välissä hevonen kyllä tajusi, että tästä tulee todellakin rauhallinen retki, vaikka alusta tarjoaisi ihania laukkapätkiä. Kotiin päin kääntyessämme hevonen tuntui tosi tyytyväiseltä. Sanotaanhan että kävelylenkkikin antaa hyvää liikuntaa. Uskon näin. Itse olin myös tosi tyytyväinen.

Ennen pääsiäistä kävin "kaupungissa" ja söin ihanan kinuskileivoksen kahvilassa. Se oli niin kivan näköinen, oli vain pakko kokeilla jotain samantapaista täällä kotona! Pajukissat onnistuvat tosi hyvin valkoisella ja tummalla suklaalla, tässä käytin tosiaankin vain tavallista tomusokerisekoitusta itse kissoihin. Vähän nonparellejakin olisi sopinut "ruohoksi" ja sitten keltainen pieni tipu, mutta jätin ne yksityiskohdat tällä kertaa.

Vuonohevosen silmissä on kevään odotusta. Aurinko lämmittää, kohta kenttä on kunnossa. Treenit alkaa. Milloin lähdetään metsään vaeltamaan?