Hevoslauma matkalla laitumelta toiselle. Pieni vihreä metsäpolku kivineen puunjuurineen. Jos tiedossa on tosi maukasta heinää, niin metsästä kuuluu kova meteli, oksat katkeavat kavioiden alla ja maa tärisee. Mutta yleensä matka kulkee rauhallisesti. Johtaja tietää, että saa parhaimmat heinät jokatapauksessa, menkööt toiset edellä...

Laitumien välisellä veräjällä on mukavaa seisoa kun lauma saapuu. Jotkut ryntäävät ohi, toiset pysähtyvät moikkaamaan. Ei kuitenkaan pidä paheksua, jos kukaan ei ehdi jutella pitempään. Odotettavissa on sentään ruokaa ja juomaa...

Kävin muutenkin pari päivää sitten aidan sisäpuolella vuoniksia tervehtimässä. Toisessa kädessäni oli oksasta tehty raippa, varmuuden vuoksi. Yksi ystävällinen vuonisherra on kyllä muuten tosi mukava ja juttelunhaluinen, mutta hän unohtaa mihin panee isot kavionsa ja mihin päänsä työntää. Siinä saa helposti ainakin mustelmia, jos ei ole raippa ilmoittamassa sopivat välit.

Nuorin vuonisherra, kolme kuukautta vanha hurmuri, tuli tietenkin tervehtimään. Sitten hän asettui mun viereen seisomaan ikään kuin odottaen rapsutuksia siellä täällä. Minä tietenkin vastasin silittämällä ja koskettamalla joka puolella, korviin tosiaan en saanut koskea sen enempää, mutta muuten. Oli ihan hyvä luoda kontaktia. Sitten isompi vuonisherra tuli moittimaan asiaa. Taisin olla epäoikeudenmukainen... :).

Hetki hevostarhassa oli tosi mukava, rentouttava. Sellaista lääkitystä kaipaan lisää :).

Syksy parhaimmillaan. Ei liian kylmää. Ei liian märkää. Ei vielä liian pimeää.
Omenoita nurmikko täynnä.
Pakastin täynnä. Mitähän pohjasta löytyisi inventoinnissa?
Keväällä unholaan jääneet käsityöt etsitty ensi viikolla alkavaa "tytön kuskaamista harjoituksiin + odotusaikaa" varten. Se taisi olla kesäneule, jonka valmiiksi tulo jää ensi kevääksi... :) Kuten niin usein käy!
Nyt syyssää kutsuu ulos!
Ehkä sienimetsään lisää hiekkatatteja poimimaan. Tai variksenmarjoja syömään! Ovat tosi isoja ja maukkaita nyt! Eilen saatiin puolukoita, mutta lisää voisi poimia vain sen "puolukoita käsi täynnä" -tunteen takia.
Taidan kyllä olla eniten syyssävyinen ihminen!

Lomaa. Tietokoneenkin seurasta.
Matka maamme etelämpiin osiin. Puutarhassa kastelemista.
Helteiset päivät. Lämpimät illat tallilla, laitumella heppojan kanssa. Varsaa tervehtimässä. Paarmoja ja kärpäsiä huitaamassa. Ja jokunen hetki hevosen selässä. Rauhallisesti vaan, on kuitenkin niin hikistä.
Kaikki kasvaa. Vuonisorivarsa kasvaa kovaa vauhtia. Pitää olla varuillaan että pysyy kaverina ja tuttuna, pitää käydä usein tervehtimässä. Rikkaruohotkin kasvaa, mutta nyt ei enää kannata yrittääkään... kunnes syksymmällä, viimeisenä putsaamisena ennen talven tuloa.
Putsaamisesta puheen ollen, sain ensimmäistä kertaa leikata vuonohevosen harjaa pari päivää sitten. Ei ollut niin yksinkertaista. Vaikka vuonis oli niitä rauhallisempia. Käsivarret kipeät jälkeenpäin jännittämisestä. Tulos oli kuitenkin suhtkoht ensiyrittämältä...

Ehkä tänään ratsastuskurssin kuuntelijaksi? katsotaan...

Suomen kesä on sinivalkoinen...

Kävin vanhempain haudalla ja totesin että jotain sieltä puuttuu. Kaipasin sinivalkoista. Parin kilometrin päässä löysin kauppapuutarhan josta sain etsiä sopivaa kukkaa...

Myyjä oli pahoillaan kun en ollut löytäväni sitä oikeaa... olihan siellä niitä valkoisia lobelioita, mutta jokaisessa oli vähän sinistä mukana, ovat niin vaikeita saada puhtaanvärisiksi... Minä huusin, mutta sitähän minä juuri kaipasinkin! Sinivalkoisia kuin kesän taivas!
No, löysin kyllä punaistakin, ja "ceriseä", ja...

Joskus, tai ehkä aina, luonto sekoittaa värit mitä parhaimmalla tavalla.

Haluaisin kirjoittaa. Paljon. Mutta ulkona on niin lämmintä, sisällä on niin lämmintä. En jaksa lisätä kuvia ainakaan. Tietokoneen keinotekoinen valo on niin tylsä verrattuna suomalaisen kesän tuomaan valoon ja pikkuhiljaa alkavaan myöhäiskesän hämäryyteen. Kuvien kanssa tietokoneilu sirretään myöhempään ajankohtaan.

Mutta haluaisin kirjoittaa. Ratsastamisesta. Miten mukavaa se onkin! Paarmoista ja kärpäsistä huolimatta. Kunhan ratsastaa myöhemmin illalla, ja sopiva tuuli sattuu paikalle. Sain taas pari päivää sitten nauttia vanhan vuonisrouvan pehmeästä laukasta. Meinas viedä minut mukaansa täyttä vauhtia. Innostui. Mutta helteessä otetaan kuitenkin vähän iisisti. Pidetään vain kunto yllä nyt, ja sitten syksymmällä...

Haluaisin kirjoittaa palikoista. Miten ne siirretään sivusta toiseen... ai, mistä palikoistako? Jos haluatte tietää enemmän niin Palikkaratsastaja kirjoittaa omista kokemuksistaan centered ridingistä (palikkaratsastaja.blogspot.com). Tosi hyviä ajatuksia. Kannattaa miettiä siellä hevosen selässä, miten oikein istuu, mitkä ruumiinosat ovatkin jännittyneitä ja siten häiritsevät hevosen liikkumista.

Itse olen kuullut akateemisesta ratsastustaidosta erilaisilla kursseilla ja myös nähnyt ja kerran itse kokenut sellaista työskentelyä oppitunnilla. Hyvin mielenkiintoista. Vähän kuin centered riding, mutta silti erilaista. Yksi keskeinen juttu on yhteys hevoseen. Hevosen ymmärtämistä. Yhteistyön rakentamista. Centered ridingissä puhutaan pehmeästä katseesta... mutta myös pehmeä käsi on erittäin tärkeä. Ja se vaatii kuuntelua. Tunnolla.

Haluaisin myös kirjoittaa siitä, miten paljon rikkaruohoa minulla on puutarhassa. Ja niistä ilonpilkuista jotka piilevät siellä täällä ja joita käyn katselemassa (ja kastelemassa) joka päivä. Voisin kertoa miten paljon istutettua villimetsämansikkaa tänä vuonna tulee. Voisin kirjoitta... Mutta nyt tietokoneen ruutu ei enää houkuta. Haluan pehmän katseen suunnattuna suomalaisen kesäillan aurinkoiseen loistoon. Ja pehmeä käsi haluaa koskettaa taivaansinisiä kissankelloja ja silkinpehmeitä kukanlehtiä. Palaan asiaan kun tulee sateisempi päivä, tai muuten vain tekee mieli kirjoittaa.

Vihdoin hevosen selkään! Sain mennä n. 10 vuotta taaksepäin muistaakseni tämänkertaisen vuoniksen tavat ja temput. Oli ihan mukavaa muistaa ja yrittää korjata istuntaa ja kokeilla viime vuosien opetuksia tämän hevosen selässä! Kyseinen vuonisrouva joutuu työskentelemään aina kun ajamisesta on kyse, joko kesällä kärryllä tai sitten talvella tietenkin reellä. Sen takia yo kuva :).
Tosiaan sain tällä kertaa tehdä enemmän työtä, miettiä mitä niksejä käyttäisin. Tosi mielenkiintoista! Kuitenkin nautin aivan valtavasti... Oli lämmintä, tuuli piti ötökät poissa, vuonohevonen kuunteli, käänteli, kyseli... Jatketaan matkaa yhdessä!

(No nyt jälkeenpäin huomasin, että kuvaa on käytetty jo aikaisemmin näillä sivuilla... no, ei se mitään, hyvin käytetyt soljet ja nahkaremmit ovat mukavaa katseltavaa :). )

Kultaiset kengät, kultaiset jalat...

Monta iltaa ollaan tytön kanssa oltu vettä viemässä hevosille laitumelle. Työtä on tehty hitaasti ja nautiskellen, jotta saisi olla ulkona mahdollisimman paljon. Ja hevosia katsomassa. Aamulla silmien avaaminen on ollut hieman vaikeampaa, mutta viis siitä. Kesäiltaa pitää ottaa talteen. Niitä kauniita on niin vähän.

Hevosen selkään en ole vieläkään päässyt. Kaikkea muuta on ollut, ihan niin kuin työtä olisi enemmän ja lomaa vähemmän kesällä. Mutta kyllä se vielä paranee. Luulisin. Kultaiset kaviot ovat juoksemista varten. Paitsi silloin kun pääsee laitumelle sateen jälkeen mehevää ruohoa syömään.