Kävin juuri antamassa juotavaa hevosille ja sain päivän kohokohta. Taas kerran. Hevosten parissa. Ymmärrän kyllä miksi puhutaan hevosterapiasta. Siinä on jotain erikoista. Myös ratsastusterapia on minun mielestä ymmärrettävää. Kävin ratsastamassa vuonohevosia maanantaina, ja tunnen vieläkin "ilonsäteitä" siitä hetkestä... kun käyn ajatuksissani läpi mitä kiemuroita ja voltteja ja kokorataleikkaa-kuvioita siellä yritimme. Se antaa niin paljon!

Akateeminen ratsastustaito on myös tärkeä osa tätä terapiaa. Kun yritetään mahdollisimman "pienin elein ja vähimmin voimin" (=mun oma sananvääntö!) saada hevosta kuuntelemaan, tottelemaan, liikkumaan mahdollisimman pehmeästi... Pehmeys siinä ajattelutavassa ja yritys yhteisymmärrykseen hevosen kanssa muuttaa omatkin ajatukset pehmeämmiksi, ainakin luulen näin. On pakko ajatella pehmeästi. Ja sitten on se ilo, kun huomaa hevosen ymmärtävän, ja tekevän ilomielin sitä mitä siltä pyydetään.

Suuri haaste omalle kärsivällisyyden puutteeseen...

Eilen oli se niskakipu. Tänään kävin ratsastamassa. Nyt ei ole enää kipua! Kyllä se piilee siinä jossain, mutta se ei häiritse. Sain lämpöä, verryttelyä, liikuntaa. Hevosen hoitamisesta, kavioiden puhdistamisesta, harjaamisesta, vesipaljujen täyttämisestä, hevosen kanssa juttelemisesta...
... ja ennen kaikkea ratsastamisesta. Piti saada hevonen kuuntelemaan, rentoutumaan, mutta myös juoksemaan pahimmat energiat pois, jotta se olisi "tasapainossa" seuraavan ratsastajan noustessa selkään. Paljon ravia ympyröissä ja välillä pitkin askelin ulkoradalla. Ja sitten taas pieniä taivutuksia käynnissä, kiemuroita koko radan leveydellä. Lyhyt ratsastushetki, mutta paljon sisältöä. Siltä tuntuu nyt jälkeenpäin. Arvokasta!

Aamulla kun heräsin, minulla oli tosi jäykkä niska. Kun tämä tassu tuli sisään aamupuurolle, laitoin sen niskkaani makaamaan, jotta kuuluisa "kissanturkislämmitys" tepsisi mun kipuun. :) Kissa oli ensin vähän mietteliäs, mutta aika pian se alkoi kehrätä. No, nyt niska ei parantunut niin äkkiä, oli sentään pakko mennä töihinkin...

Toinen hyvä lääke olisi kolmen tunnin metsäratsastus, tai ainakin pari tuntia kovempaa menoa kentällä. Muistan muutama vuosi sitten kun niska ja olkapäät olivat ollet muutaman päivän tosi ikävässä kunnossa. Olin jo tilaamassa hoitoajan naprapaatille, kun sain kyselyn lähdenkö noin viiden tunnin metsälenkille vuonohevosen selässä. Lähdin, enkä tarvinnut muuta hoitoa. Kun tulin hikisenä kotiin olin hyvässä kunnossa :).

Hevoslauma matkalla laitumelta toiselle. Pieni vihreä metsäpolku kivineen puunjuurineen. Jos tiedossa on tosi maukasta heinää, niin metsästä kuuluu kova meteli, oksat katkeavat kavioiden alla ja maa tärisee. Mutta yleensä matka kulkee rauhallisesti. Johtaja tietää, että saa parhaimmat heinät jokatapauksessa, menkööt toiset edellä...

Laitumien välisellä veräjällä on mukavaa seisoa kun lauma saapuu. Jotkut ryntäävät ohi, toiset pysähtyvät moikkaamaan. Ei kuitenkaan pidä paheksua, jos kukaan ei ehdi jutella pitempään. Odotettavissa on sentään ruokaa ja juomaa...

Kävin muutenkin pari päivää sitten aidan sisäpuolella vuoniksia tervehtimässä. Toisessa kädessäni oli oksasta tehty raippa, varmuuden vuoksi. Yksi ystävällinen vuonisherra on kyllä muuten tosi mukava ja juttelunhaluinen, mutta hän unohtaa mihin panee isot kavionsa ja mihin päänsä työntää. Siinä saa helposti ainakin mustelmia, jos ei ole raippa ilmoittamassa sopivat välit.

Nuorin vuonisherra, kolme kuukautta vanha hurmuri, tuli tietenkin tervehtimään. Sitten hän asettui mun viereen seisomaan ikään kuin odottaen rapsutuksia siellä täällä. Minä tietenkin vastasin silittämällä ja koskettamalla joka puolella, korviin tosiaan en saanut koskea sen enempää, mutta muuten. Oli ihan hyvä luoda kontaktia. Sitten isompi vuonisherra tuli moittimaan asiaa. Taisin olla epäoikeudenmukainen... :).

Hetki hevostarhassa oli tosi mukava, rentouttava. Sellaista lääkitystä kaipaan lisää :).

Syksy parhaimmillaan. Ei liian kylmää. Ei liian märkää. Ei vielä liian pimeää.
Omenoita nurmikko täynnä.
Pakastin täynnä. Mitähän pohjasta löytyisi inventoinnissa?
Keväällä unholaan jääneet käsityöt etsitty ensi viikolla alkavaa "tytön kuskaamista harjoituksiin + odotusaikaa" varten. Se taisi olla kesäneule, jonka valmiiksi tulo jää ensi kevääksi... :) Kuten niin usein käy!
Nyt syyssää kutsuu ulos!
Ehkä sienimetsään lisää hiekkatatteja poimimaan. Tai variksenmarjoja syömään! Ovat tosi isoja ja maukkaita nyt! Eilen saatiin puolukoita, mutta lisää voisi poimia vain sen "puolukoita käsi täynnä" -tunteen takia.
Taidan kyllä olla eniten syyssävyinen ihminen!